haikeutta ilmassa

 

Niin sekin päivä koittaa, jolloin on aika hyvästien.

Retkeilyt on retkeilty tältä erää Lapin jylhissä maisemissa.

Puolukat on tullut poimittua ja niiden sato onkin ollut runsas. Kaksi melkein täyttä ämpärillistä saamme viedä kotiin pakastettavaksi. 

Tuosta määrästä liikenee hieman annettavaksikin.

Kävelen Muonionjoen rantamailla valokuvaamassa ja hyvästejä jättämässä. Voi tätä luonnon kauneuden värimaailmaa. 

Olen saanut taltioitua jotain suuremmoista valokuvina. Mutta mikä tärkeintä, olen saanut taltioitua mieleeni ja sydämen syvyyksiin luontoa sellaisina väreinä, joita en näin syksyllä osannut edes uskaltaa toivoa näkeväni. 

Jumala yllätti meidät hyvyydellään.

Muru on aina mukana ja parasta seuraa. Haikein mielin ymmärrämme molemmat, että huominen on lähtöpäivä kohti etelää.

Uskallan jo ajatella suuresti, minkälainen syksyn väritys etelässä voisi olla. Saanko kohdata kaksi värikylläistä syksyä.

Illan jo tultua, Jyke päätti pilkkoa lisää polttopuita seuraavaa kertaa ajatellen. Jotta varmasti riittää. Samalla hän laittoi meille iltanuotion ruoan valmistamista varten. 

Aavemainen iltasumu hiipii hiljalleen nuotiopaikalle. Enteilee jo seuraavan päivän pakkasaamua. Kenties saamme nauttia lähtöaamuna sumusta ja ilman kirpeydestä.

Värejä sumun lomasta

Niinhän siinä sitten kävi.

Lähtöaamun touhut ja mökin talviteloille laittaminen tapahtui kirkkaan aamun sarastaessa. 

Saimme lähteä liikenteeseen aamuauringon säteiden siivittäminä ja maa huurteisena yöpakkasten johdosta. Myös sumu yllätti matkalla välillä hyvinkin sakeasti.

Kaunis sumuinen aamupäivä viitoitti tietämme pitkään.

Kolarin kylistä Sieppijärvi on matkamme varrella. Tie kulkee kylän läpi. Käväisemme ihailemassa sumuista järvimaisemaa.

Matkan varrella piipahdimme myös Kukkolankoskella. Ajatuksena hoitaa vessakäynnit samalla. No tietenkin paikka on jo mennyt kiinni kesäkauden jälkeen.

Joitakin kanssa matkaajia koskea ihailemassa on meidän lisäksemme ja ajattelen, että Myllypirtin kahvila olisi hyvinkin pitää ovensa vielä auki. Syysturisteja on paljon liikkeellä.

Naapurimaa Ruotsi kosken toisella puolella.

No, mutta ei hätä ollut tämän näköinen, sillä hetken ajomatkan päässä, saman tien varressa oleva Kukkolankoski Catering on auki.

Meillä melkein on tullut tavaksi, että minä aloitan ajamisen mökiltä kotiinpäin. Tornion kohdalla on hyvä vaihtaa kuskia. 

Silmiä hieman väsyttää. Viimeisen lomapäivän yö on ollut turhan lyhyt ja on ihana saada levähtää hetki laittaen silmät kiinni ja antaa jopa unen tulla. 

Seuraava pysähdyspaikka on jossakin Keski-Suomessa. Takaisin paluu kotiin kulkee samoja reittejä, kuin tulokin ja ajattelimme pysähtyä evästelemään Viitasaaren kohdalla. Samalla voisi tankata autonkin. 

Viitasaaren Abc on mitä kauniimmalla paikalla Keitelejärven kupeessa. Mikäs tässä on syödessä eväitään tai ostaa ravintolan omia tuotteita, ihastellen samalla maisemia. 

Sää suosi meitä koko matkan pohjoisesta etelään. 

Keski-Suomen ruskakin näytti olevan jo parhaimmillaan.

Tästä sitten kotiin, mutta ei niin, kuin olimme ajatelleet. 

Tyttäreni on koronakaranteenissa kotonaan Hämeenlinnassa ja tarvitsee kaupassa käynti apua. Katsoimme netistä lähimmät Prismat ja niiden aukioloajat.

Kangasalan Prisma osuu parhaiten kohdille ja piipahdan vielä siellä ruokaostoksilla ennen sulkemisaikaa.

Itse halusin juuri Prismaan sen monipuolisen valikoiman vuoksi ja osaan suunnistaa Prismoissa paremmin, kuin muissa kaupoissa.

On jo keskiyö lähestymässä. Meitä se ei haittaa. Aamulla toki saattaa olla lievää matkaväsymystä ilmassa, mutta onneksi ei tarvitse lähteä minnekään pakosti.

 

Jykellä alkaa työt etänä kotoa käsin ja minä pyykkään ja järjestelen matkatavaroita ynnämuuta mukavaa kotipuuhaa. Kuten puolukoiden perkaamista

Iso Kiitos Jumalalle tästä suuremmoisesta ja herkullisesta syyslomasta.

Toivotaan ihania ja värikylläisiä syyspäiviä vielä meille kaikille eteläänkin.

Haikein syysterveisin

caro, jyke ja muru

teksti ja kuvat caro

yllätysretki askel kerrallaan

 

Oma mieleni seikkaili mahdollisesta mahdottomaan.

Mitä seuraavaksi. Mitä elämässä seuraavaksi on tulossa.

Miksi en näe eteenpäin. Vain tämän hetken. Leijun maastossa, jota en tunne.

Se on minulle joskus ylen vaikea ymmärtää, ettei minun tarvitse nähdä, kuin hetki kerrallaan.

Elämä ei ole omissa käsissäni. En voi kontrolloida sitä. Vain ottaa irti hetkestä ja päivästä, joka annetaan.

Päivän retki on myös tämän kaltainen. En tiedä, mitä edessä on, minkälainen maasto on. Epäilenpä vain, että kiivetä täytyy ja haasteita matkan varrelta ei varmaankaan tule puuttumaan. Otan vain askeleen kerrallaan. 

Ja katson, mihin se vie.

Ei Jykekään sen paremmin tiennyt. Autokin jätettiin parkkiin niin outoon paikkaan. Ajattelin jo, että nyt mennään liian oudoille vesille.

Maasto on kuitenkin selkeästi merkitty, eli ei ihan hukassa olla, ajattelin. Ja haasteet ovat tarkoitettu selätettäviksi.

Murukin tajusi sen.

Haastavan, kostean ja tiheän alkuosan jälkeen reitti vei väljemmille alueille.

Tajusin jotakin tuttua maastossa. Ilmeisesti oltiin samaisen suoalueen toisella reunalla, kuin patikoidessamme keimiöjärvelle.

Ja jälleen hieman haastavampaa, mutta ei ylitse pääsemätöntä.

Hyvin pitkältä tuntuvan kostean tiheikön läpi kulkiessa ihmettelin jatkuvaa nousua. Aivan, kuin oltaisiin tunturille kiipeämässä. Aina vain lisää ylöspäin.

Mieleen hiipii Antti Tuiskun biisi; Mä hiihdän. Tosin tykkään enemmän biisistä Erinin tulkitsemana. " Jos mä nyt jaksan tämän yhden mäen yli, onk´sen jälkeen uusi mäki, onk´sen jälkeen vielä mäki. Jaksaajaksaa...jaksaajaksaa....

Ja kun jaksaa jaksaa voi nähdä jotakin, mitä ei edes odota näkevänsä. Itse haltiouduin näistä maisemista, jotka osasivat tulla yllätyksenä. Maisemat, jotka tulivat näkyviin vasta, kun pääsimme laelle asti. Ja sävyt, joita maassa oleva ruska värittää kauniisti. 

Vau, sanoisinko.

Laella tuuli hieman. Ja vaikka päivä on ollut pilvinen, aukeni se sen verran, että aurinko pääsi meitä lämmittämään eväiden syönnin ajaksi.

Niin kaunis on maa, niin korkea taivas. Soi sieluni sinfoniaa yhdessä luonnon kanssa. Luojalle kiitos tästä elämyksestä.

Koivakeroksi merkitty paikka sijaitsee pallas- yllästunturien kansallispuistossa. Tästä olisi voinut jatkaa matkaa ja laskeutua alas keimiöjärvelle.

Meidän retkimatka kääntyy takaisin samaa reittiä, kuin tulimmekin. Nyt on edessä paljon alamäkeä. Eikä se haasteista helpoin ole niin, kuin luulisi. Vaan päin vastoin. Jalkoja joutuu jännittämään enemmän ja itselläni oikean jalan jalkaterä tuli todella kipeäksi ja araksi.

Kerolle kiivetessä huomioin hyvät mustikkamaastot. Jyke on onneksi pakannut reppuun mukaan myös kaksi litran jäätelörasiaa. Saamme ne helposti täyteen marjoista.

Täyttyy sanoa, että pohjoisen mustikkapaljous on yllättänyt, sillä etelässä sato on jäänyt huonoksi kuivuuden johdosta. 

Mustikoiden poimimisen jälkeen on maastossa muutama haaste vielä edessä, jotka Murun johdolla helposti voitetaan.

Kylläpäs olikin reissu.

Yllättävän kaunis ja monipuolinen maasto.

Jälkeenkin päin muistellessani päivää, minusta tuntuu, että oivalsin jälleen jotakin tärkeää, jonka olin unohtanut.

Vaivannäkö kannattaa, esteet ovat vain voitettavissa, jos kompastut nouse uudelleen. Älä lannistu.

Näissä tunnelmissa uusia päiviä kohti askel kerrallaan.

caro, jyke ja muru

sitä saa mitä tilaa

Ratki riemukkaan väsyneet matkalaiset eivät pariin päivään päässeet mökiltänsä minnekään. Muonion mökille tultua oli päällimmäinen ajatus; mitään en jaksa, mihinkään en kykene, onko pakko liikkua.

Riippukeinussa olo on, kuin vastasyntynyt vauva sairaalan kapaloissa. Turvassa. Maailma pyörii ympärillä, mutta mitä se minuun koskee.

Tähän mä jään.

On olemassa ihana biisi Arja Korisevalta: Leipää, lempee ja lämpöö. Niillä pärjätään. Sanat pyörivät voimakkaasti jälleen päässäni. Tämä laulu on ollut eräänlainen voimabiisini siitä lähtien, kun sen ensimmäisen kerran kuulin. Nytkin sen sanat vaikuttavat voimaannuttavilta tähän hetkeen.

"Kun on hämärää, kun en tietä nää, seuraan pientä toivonkipinää."

"Taivaan linnutkaan eivät huolta kanna, ne vaan laulelee. Minä myöskin saan tänään kaiken, minkä elääksensä saada tarvitsee."

Ei ole turhaan sanottu, etteikö musiikki ja juuri oikeat laulun sanat olisi eteenpäin vieviä, lohduttavia, rohkaisevia tai voimaannuttavia. Tätä tarvitsen.

Voimaa kaikesta, mistä sitä voi saada.

Luonnosta, ravinnosta, musiikista ja 

Taivaan Isän rakkaudesta.

Sitä tänne tulimme hakemaan. Virkistäytymään, etsimään suuntaa, kuuntelemaan, olemaan, lepäämään. 

Nauttimaan yhdestä ainoasta päivästä kerrallaan ja välillä vain hetkestä, joka annetaan.

Voimaannuttavien lepopäivien jälkeen mieli virkistyneempänä katselimme jo retkimaastoja kartasta. Pallas- Yllästunturin kansallispuisto luonnon rikkauksineen veti puoleensa.

Lommoltunturi, hevoslaet ja mustakero

Ajoimme autolla Pallashotellille kääntyvän tien ohi ja pysäköimme sen hetken matkan päähän tien vierelle, josta lähtivät merkityt retkeilyreitit kansallispuistoon.

Näkymä sammaltunturille.

Osittain hyvin kivikkoinen ja puustoinen ylöspäin suuntautuva maasto tuntui haastavalta kulkea. Lämmin aurinkoinen päivä toi oman haasteensa. Aivan lommoltunturin polun reunassa olevien puiden oksat raapivat välillä paljasta käsivartta. 

Tunnelma on kaikesta huolimatta huikea. Oma mielikuvitus lähti liikkeelle. Vanhat kuivettuneet puut ja kannot alkoivat elää omaa satumaista elämäänsä.

Hevoslakien huikeista maisemista reitti vei patikoijat vuorostaan rinnettä alaspäin.

Kapea, mutta hyvin selkeä polku johdatti meidät tiheähkön ja puustoisen alueen läpi suomaastoon, jossa uudet pitkospuut odottivat tulokkaita.

Siitä ei ollutkaan enään pitkä matka mustakeron autiotuvalle.

Autiotupa ei niin kauhean upeissa maisemissa ollut, mutta kyllä täällä eväät söi. Paikan päältä löytynee myös nuotiopaikka, vesipiste sekä huussi.

Pienen lepotuokion jälkeen on pakko jatkaa matkaa takaisinpäin. Tästä eteenpäin mentäessä vastaan olisi tullut keimiöjärvi ja siitä reitti jatkuu vielä Rauhalaan asti.

Mustakerolle matkaa on kuusi kilometriä (6 km). Haastavan maaston johdosta olisin veikannut kilometrejä olevan enemmänkin.

Pieniä nirhaumiakin maasto aiheutti. Jyke sai rakon kantapäähänsä, mutta laastari matkassa antoi hyvän ensiavun.

Ilta-aurinko siivitti matkaamme takaisinpäin. Vaikka jalat huusivat jo hoosiannaa ennen, kuin päätepysäkki häämötti, en olisi vaihtanut päivän retkeä mihinkään muuhun.

Luulempa vain, että huomen aamuna on hieman vaikeampi kävellä. Mutta sehän tietää vain uutta lepopäivää. 

kiitollisena tästä päivästä

caro ja jyke