tiirinkosken tehdas

Hämeenlinnassa on mielestäni yksi paikka ylitse muiden. Olen kiitollinen silloiselle poikaystävälleni ja nykyiselle miehelleni, että hän vei minut aikanaan treffeille Tiirinkosken tehtaalle. 

Tuolloin ei mitään odotuksia paikan suhteen ollut. Mutta yhden käynnin jälkeen, vierailuja on tullut jo useita.

Tästä on vähän, niin kuin, silloin tällöinen päiväretki kohde tullut. Eikä pelkästään minulle, vaan myös mieheni ja tyttäreni viihtyvät Tiirinkosken maisemissa.

Ajan täällä saa kulumaan helposti. Ensin kierrellään ja katsellaan, mitä täältä tänään löytäisi matkaan mukaan. Nyt syksyllä on hyvä aika katsastaa myös syysuutuudet ja talvikin jo nurkalla häämöttää.

Lapsille täällä on ollut usein tarjolla vain hempeitä sävyjä, mutta nyt yllätyksekseni bongasin kirkasta oranssia, keltaista, pinkkiä ja jopa mustaa.

Parasta paikassa on kokonaiskuva miljööstä. Kaikki yhtä suurta tilaa. Isoista ikkunoista tulee riittävästi valoa kaikkialle entisen navettarakennuksen sisälle.

Lattiasta kattoon, seiniä myöten, pinta on ihanan rouhea eri vaalean sävyissä. Vaikka kyseessä onkin vanha navetta, niin tänne on saatu luotua ripaus tehdasmaisuutta myymäläkalusteilla.

Täällä on sillain hauska kierrellä, kun joka puolella on jotakin. Yhteen sopii lastenosasto leluineen ja toisella sivulla saattaa olla kodin sisustustarvikkeita. 

Nyt onkin jostakin syystä paljon erilaisia säilytystavaroita esillä. Rottinkisia, metallisia ja kierrätysmateriaaleista tehtyjä, hieman muovin tapaisia ämpäreitä.

Näyttää siltä, kun tavaroita tulisi kovasti ovista ja ikkunoista, eikä niitä ole ehditty vielä kunnolla järjestämään paikoilleen.

Kissa miauu, on vakiporukkaa. Se viis veisaa asiakkaista ja tiedän kokemuksesta, että valokuvaajat ovat sen inhokkeja.

Tiirinkoskella on aina ollut tuotteita kausittain ja ne vaihtuvat usein. Tuoksukynttilöitä täällä on aina, mutta muuten kynttilöitä ja muita jouluun liittyviä valoja ja koristeita ei juuri ole saapunut myymälään. Tai sitten ne vielä odottivat omaa vuoroaan avaamattomissa laatikoissa. 

Itselleni etsin mukaan miellyttävän tuoksuista huonetuoksua. Niissäkin on vaihdettu tuottajaa. Käyttämääni pyykkietikkaa en enään löytänyt hyllystä. Muutenkin vaikutti siltä, että myymälä on pienessä murroksessa suhteessa myytäviin tuotteisiin.

Vaihtelu virkistää.

Vaikea sanoa, onko liian ahdasta ja liikaa tavaraa ahdettu kerroksittain hyllyihin. Ehkä hieman tunkkaisempi, kuin mihin on ennen tottunut. Kävelemään pääsi oikein hyvin, ei siinä mitään.

Kaipaamaan jään hengailupaikkaa. Täällä on ennen ollut kauniisti laitettu sänky liinavaatteineen ja takan edessä penkki, jossa sai katsella tulta ja lukea vaikkapa sisustuslehtiä. Nyt löysin vain pienen sekaisin olevan sohvan, täynnä tyynyjä ja peittoja.

Nämä suloiset pehmolelut ovat valloittaneet pöydän. Harmikseni ei ole nyt ketään, kenelle näitä ihanuuksia ostaisin. 

Muistan, kun oma tyttäreni oli pieni. Ostin usein jonkun pehmeän pupun tai nallen, jotta saisin laittaa niitä kodin koristeeksi. Vaikkapa sohvan nojalle istumaan. Ne on niin hellyyttäviä. 

Vieläkin on nalle ja pari pupua istumassa sopivassa nurkassa, katselemassa elämän menoa.

 

Siskon tyttökin on jo kasvanut ulos pehmoleluista. Viisivuotis syntymäpäivä lahjatoiveena onkin ylättäen jo Barbinukke. Miten voi näin nopeasti mieli muuttua, kun kesällä kurvailtiin vielä vauvanrattailla Baby börnit kyydissä.  

Ennen lähtöä ulos lampaita katsomaan, on aika juoda kupilliset hyvää kahvia korvapuustin kera. Tyttärellä yllätti isompi nälkä ja runsas salaattiannos tyydytti sen tarpeen.

Löysin, kuin löysinkin itselleni oikein hyvän ja miellyttävän huonetuoksun. Olen ostanut näitä Skandinavisk tuotteita ennenkin. 

Tuoksu on kyllä aika voimakas, riippuen tietysti tilan koosta, mutta se on riittoisa. Kotona joudun laittamaan purkin korkin kiinni aina väliajoin, juuri tuon voimakkaan tuoksun takia.

Kassan kautta pihalle, jossa lampaiden määkiminen kuuluu lifestyle myymälän ovelle asti. 

Kävelemme ensin lampaiden aidatulle, pienehkölle ulkoilualueelle. Niitä ei ollutkaan siellä, kuin muutama ja äänikään ei tuolta kantautunut. Mihinkähän ne on viety. 

Ei kun isompaa ääntä kohti.

Sitä ennen morjestettiin talon kukkoa kanoineen.

Täällähän nämä ihmisen lempieläimet ovat sisäaitaukseen päässeet. Osaavat nekin niin, kuin koirat, tosi mielellään ottaa rapsutuksia vastaan. 

Lampaat ovat aina olleet mun lempi kotieläimiä koirien lisäksi. Joskus olen haaveillutkin, jotta saisin oman pikkuisen lammaslaumani. Eikä tuo ole ollenkaan sanottu, vielä ehtii. 

Nyt olisi siihen sopivat maalaispuitteetkin olemassa. Tämä todellakin on toteutettavissa oleva unelma.

Nyt näyttääkin olevan lampaiden keritsemisen aikaa. Lampaat on jaoteltu ryhmiin sen mukaan, onko turkki leikattu vai ei. Työn touhussa hääri kaksi reipasta nuorta naista. Lienevätkö unelma-ammatissaan. 

Itse voisin kuvitella tekeväni tämän kaltaistakin työtä ainakin harrastuksen puitteissa. 

Eläimet ovat ihania ja lepposia, eivätkä valita niin, kuin me ihmiset. Uskon myös eläinterapiaan. Useimmat kotieläimet rakastavat rapsutusta, silittämistä, halaamista ja lempeitä sanoja. Itse saan niin paljon, kun voin oikein kunnolla Muru-koiraani rutistaa halipulaani. Aivot saa lepoa. Stressi kaikkoaa. Murheet pienenee. 

Eläimen välitön rakkaus on kaunista ja puhdasta. Ja niin antoisaa.

Lampolan jälkeen kiersimme isommalle aidatulle alueelle, jossa ylämaan karja tepsuttelee ison muonakupin äärellä.

Tiirinkosken tehtaan miljöö on hyvin maaseutumainen. Tänne ei korkokengissä kannata lähteä, jos aikoo katsella miljöötä yhtään enemmän, kuin lifestylemyymälän puolelta. 

Lapsille eläimet ovat varmasti se paikan mieluisin puoli.

Nämä komeat ja kauniit hevoset pitivät kauempana sen verran kovaa hirnumista, että pitihän heitäkin käydä katsomassa.

Monenmoista näkemistä ja kokemista voi löytää hyvin pienistäkin asioista. Maaseutu tuo tullessaan rauhaa ja viihdykkeitä. Eikä täältä kukaan ole koskaan ajanut pois. 

Välillä mietin, kuinka paljon tämän kaltainen työmuoto antaa omistajilleen ja työntekijöille.

Voisinko itse olla puuttumatta kaikkeen. Vai uskallanko luottaa toisten osaamiseen. Kuinka pitää kasassa tätä koko palettia.

Nautimme kyllä kovasti aina, kun käymme ja jokainen vuodenaika antaa oman suloisen värinsä miljööseen, niin sisälle, kuin uloskin.

Keltaiset lehdet puissa,

antaa auringon kultaisen hohteen.

Sitä ei ole vuodenajoissa muissa,

Tiirinkoski luo hyvän syksyisen kohteen.

On monenlaista katseltavaa,

vaatteita, tavaroita kaikenlaista.

Keittiössä tarjolla suolaista ja makeaa,

palvelukin suurenmoista.

 

                                                           caro

teksti ja kuvat caro

vanha porvoo

Tunnelmallisen kahvilatuokion jälkeen lähdimme katselemaan vanhan kaupungin miljöötä uudelleen. 

Toinen toistaan upeampia ja yksilöllisempiä rakennusratkaisuja on istutettu katukuvaan vieri viereen. Todella mielenkiintoista.

Nämä vanhat puut Gabriel Hagertin kujalta voivat kertoa varmasti tuhat tarinaa kaupungin kaduilla kulkevista ihmisistä ja tapahtumista historian aikana.

Vanha raatihuone/Porvoon museo sijaitsee Vanhan Raatihuoneentorin laidalla. Tori on varmasti ennen ollut monenlaisen tavaran kauppapaikkana.

Torilta lähdimme kulkemaan eteenpäin Jokikatua pitkin. 

Joen puoleisten talojen jälkeen maisema avautui ja näkymä on mielestämme suorastaan hurmaava.

Jokikatu jatkaa matkaansa vielä eteenpäin kohti Maarin satamaa, mutta me käännymme vasemmalle ja kuljemme vanhaa siltaa pitkin Porvoojoen toiselle puolelle. 

Huomasimme, että Porvoonjoen rantamaisemissa kulkee erilaisia kävelyreittejä. Joskus täytyy tulla tänne retkeilemään enemmänkin. Tutkimaan hieman laajemmin maastoa ja muita kauniita paikkoja.

Mieleeni hiipii ajatus; nauttivatkohan talojen asukkaat, kun uteliaat turistit hengaavat lähistöllä kuvaten heidän kotejaan. 

He, he, itse en varmastikaan tykkäisi, vaikkakin mielelläni voisin asua tämän kaltaisessa miljöössä, jossa joki hivelee talon perustuksia.

Vanhalta sillalta katsoessa Jokikadun puolella taustalla komeilevat Porvoon tuomiokirkko ja Pikku kirkko.

Nyt ollaan jo vanha silta ylitetty joen toiselle puolelle. 

Kalevankadun puolelta näkee mahtavan punaisten puurakennusten rivistön. Näihin taloihin kätkeytyy niin asuntoja, kuin liiketilojakin. Ja ties, mitä kaikkea muuta.

Joella on kaksi poikaa kalastamassa. Eivät kuulemani mukaan olleet vielä saalista saaneet. Toivon totisesti, että poikien yritykset palkitaan ja saavat nauttia kalasaaliin iloista.

Porvoon Paahtimo laivaterasseineen toi itselleni mieleen Tampereen Laukontorin.  

Kuljemme Kalevankatua pitkin uuden sillan alitse. Sillan jälkeen avautuu kaunis ja siisti puistoalue, joka rajoittuu joen rantareitille. 

Puisto on rakennettu erilaisista istutuksista ja loosseista. Kulkija voi istahtaa puiston penkille ja kätkeytyä köynnöskasvien suojaan.

Puistoalueen oikealle puolelle jää punainen rivistö kaksikerroksisia uusia puutaloja isoine ikkunoineen, jotka tosin eivät meitä puhutelleet. Paremminkin puutaloalue tuntuu oudon ahtaalta paikalta asua.

Uuden sillan tällä puolella jokinäkymän täytti veneet ja rantaravintolat.

Palasimme takaisin joen toiselle puolelle kävelysiltaa pitkin. Muutama rakkauslukko on saanut paikkansa sillan kaiteesta.

Yllä olevassa kuvassa hieman näkymää uudemmalle puutalo asutukselle, joista hieman parjasin aiemmin. 

Onhan niistä ainakin osittainen näkymä joelle, mutta harmillisesti ajotie parkkipaikkoineen vie osan siitä hohdosta pois.

Kyllä syksy voi olla kaunista aikaa. Useasti onkin ollut näin myös etelässä, pohjoisen ruskasta puhumattakaan.

Porvoon Paahtimon kulmalta kuvattuna joen yli vanhalle Näsin kartanolle.

Vanhat rakennukset vievät sydämeni mennessään. Rouheus ja kuluneisuus. Ajan patinoimat tiilet, ruostunut teräs ja kuluneet maalit. 

Voisin vain katsella lumoutuneena ja hengailla tämän kaltaisessa ympäristössä tunti toisensa jälkeen. Tutkia talojen koukeroita ja kosketella kädelläni sen pintaa. Miten kaunista.

Kuljimme vielä hetken matkaa uudella sillalla Läntisen Mannerheiminväylää pitkin, kuvatakseni punaisten talojen silhuettia vanhan kaupungin yli. Syksyinen väritys sopii todella mainiosti vanhan kaupungin talojen kanssa samaan värimaailmaan.

Palasimme takaisin Jokikadun puolelle. Putiikit ovat ehtineet sulkea ovensa ja kadut ovat hiljentyneet ihmisistä. Vain muutama kanssa kulkija kiiruhtaa ohitsemme. 

Simolin talo komeilee arkkitehtuurisesti erilaisuudellaan puutalojen keskellä. Täytyy sanoa, että hieno vanha rakennus sekin on isoine ikkunoineen ja uuden karhean maalipinnan saaneena. 

Olisi mielenkiintoista päästä kurkistelemaan punaiseksi maalatun katon ikkunoista sisällepäin.

 

Ja erityisesti kiinnostaisi päästä tutkimaan kaikkien vanhojen talojen ullakoita. 

Meidän pieni, mutta ikimuistoisen tunnelmallinen Porvoon vanhan kaupungin kierros tältä erää päättyy tähän näkymään. Takanamme on Rihkamatorin pysäköintialue, jossa auto odottaa kulkijoita.

Lupa unelmoida

Sitä alkaa kaikenlaista unelmoimaan. 

Voi oisipa minulla oma pikku putiikki täällä tai kahvila tai asunto. Sanotaan, että joskus unelmat käyvät toteen, kun jaksaa yrittää.

Pudotan monesti itseni unelmointi pilveltäni maan tasalle ja kerron itselleni, että on jo myöhäistä.

Olisit aloittanut yrittämistä aiemmin. Mutta, kun se ei ole ollut mahdollista. 

Miksi aina tuijotan omaan ikääni ja ajattelen, että moni asia on liian myöhäistä enään toteuttaa.

Voihan olla, ettei kaikkia unelmia ja toiveita ole tarkoituskaan viedä toteutukseen asti. Ja toisaalta, on toki unelmia, jotka on toteutettavissa vain nuorena.

Mutta ymmärrän, että tuo ikärasistinen ajatushan on vain pääni sisällä. Ja ainoastaan minä voin sille tehdä jotakin.

No okei, pään vaihto. Auttaisiko se mitään. Ei, mutta ajatusmallin vaihto auttaa. Tätä onkin hyvä työstää ja ottaa uusia askeleita johonkin suuntaan.

Ulospäin tulevaisuuteen. Kaiken vanhan voi jättää taaksensa. Ei tarvitse jäädä jumiin vanhoihin kaavoihin. 

Ei tarvitse tuijottaa siihen, mitä on ollut tai mitä on tehnyt. 

Jokainen päivä on uusi mahdollisuus,

joten....

unelmoiden uusia mahdollisuuksia kohti ja astumisia niihin

sinulle

 - caro ja jyke

teksti ja kuvat caro