sitä saa mitä tilaa

Ratki riemukkaan väsyneet matkalaiset eivät pariin päivään päässeet mökiltänsä minnekään. Muonion mökille tultua oli päällimmäinen ajatus; mitään en jaksa, mihinkään en kykene, onko pakko liikkua.

Riippukeinussa olo on, kuin vastasyntynyt vauva sairaalan kapaloissa. Turvassa. Maailma pyörii ympärillä, mutta mitä se minuun koskee.

Tähän mä jään.

On olemassa ihana biisi Arja Korisevalta: Leipää, lempee ja lämpöö. Niillä pärjätään. Sanat pyörivät voimakkaasti jälleen päässäni. Tämä laulu on ollut eräänlainen voimabiisini siitä lähtien, kun sen ensimmäisen kerran kuulin. Nytkin sen sanat vaikuttavat voimaannuttavilta tähän hetkeen.

"Kun on hämärää, kun en tietä nää, seuraan pientä toivonkipinää."

"Taivaan linnutkaan eivät huolta kanna, ne vaan laulelee. Minä myöskin saan tänään kaiken, minkä elääksensä saada tarvitsee."

Ei ole turhaan sanottu, etteikö musiikki ja juuri oikeat laulun sanat olisi eteenpäin vieviä, lohduttavia, rohkaisevia tai voimaannuttavia. Tätä tarvitsen.

Voimaa kaikesta, mistä sitä voi saada.

Luonnosta, ravinnosta, musiikista ja 

Taivaan Isän rakkaudesta.

Sitä tänne tulimme hakemaan. Virkistäytymään, etsimään suuntaa, kuuntelemaan, olemaan, lepäämään. 

Nauttimaan yhdestä ainoasta päivästä kerrallaan ja välillä vain hetkestä, joka annetaan.

Voimaannuttavien lepopäivien jälkeen mieli virkistyneempänä katselimme jo retkimaastoja kartasta. Pallas- Yllästunturin kansallispuisto luonnon rikkauksineen veti puoleensa.

Lommoltunturi, hevoslaet ja mustakero

Ajoimme autolla Pallashotellille kääntyvän tien ohi ja pysäköimme sen hetken matkan päähän tien vierelle, josta lähtivät merkityt retkeilyreitit kansallispuistoon.

Näkymä sammaltunturille.

Osittain hyvin kivikkoinen ja puustoinen ylöspäin suuntautuva maasto tuntui haastavalta kulkea. Lämmin aurinkoinen päivä toi oman haasteensa. Aivan lommoltunturin polun reunassa olevien puiden oksat raapivat välillä paljasta käsivartta. 

Tunnelma on kaikesta huolimatta huikea. Oma mielikuvitus lähti liikkeelle. Vanhat kuivettuneet puut ja kannot alkoivat elää omaa satumaista elämäänsä.

Hevoslakien huikeista maisemista reitti vei patikoijat vuorostaan rinnettä alaspäin.

Kapea, mutta hyvin selkeä polku johdatti meidät tiheähkön ja puustoisen alueen läpi suomaastoon, jossa uudet pitkospuut odottivat tulokkaita.

Siitä ei ollutkaan enään pitkä matka mustakeron autiotuvalle.

Autiotupa ei niin kauhean upeissa maisemissa ollut, mutta kyllä täällä eväät söi. Paikan päältä löytynee myös nuotiopaikka, vesipiste sekä huussi.

Pienen lepotuokion jälkeen on pakko jatkaa matkaa takaisinpäin. Tästä eteenpäin mentäessä vastaan olisi tullut keimiöjärvi ja siitä reitti jatkuu vielä Rauhalaan asti.

Mustakerolle matkaa on kuusi kilometriä (6 km). Haastavan maaston johdosta olisin veikannut kilometrejä olevan enemmänkin.

Pieniä nirhaumiakin maasto aiheutti. Jyke sai rakon kantapäähänsä, mutta laastari matkassa antoi hyvän ensiavun.

Ilta-aurinko siivitti matkaamme takaisinpäin. Vaikka jalat huusivat jo hoosiannaa ennen, kuin päätepysäkki häämötti, en olisi vaihtanut päivän retkeä mihinkään muuhun.

Luulempa vain, että huomen aamuna on hieman vaikeampi kävellä. Mutta sehän tietää vain uutta lepopäivää. 

kiitollisena tästä päivästä

caro ja jyke

reposaaresta...pietarsaareen

Matkaan siis käy.

Ihanaa, että pääsee taas pitkästä aikaa postaileen loman kokemuksista erilaisista kaupungeista ja fiilisteleen upeita retkipaikkoja.

😎

Kyllä se lomafiilis alkoi pikkuhiljaa nousemaan sitä mukaa, kun auto kulki eteenpäin. 

Olimme miettineet reittimme länsipuolen rannikon kautta. Taidetaan molemmat kaivata veden virvoittavaa liplatusta.

Poikkesimme siis Porin tai tarkemmin sanottuna Reposaaren kautta, jossa vietimme hetken kierrellen ja katsellen sen rantamaisemia sekä puutalo idylliä.

Kaunis paikkahan tämä on. En itse muista käyneeni täällä koskaan ennen. Tie Reposaareen kulki aivan meren tuntumassa ja kun aurinko vielä siivitti matkaamme oli helpompi päästä lomatunnelmaan kiinni.

Reposaaressa on todella merellistä tunnelmaa. Hiljainen kaupunki on tosin, mutta kaikki peruselämään tarvittavat palvelut löytyivät. Onhan tällä oma tärkeä paikkansa Suomen historiassa.

Ahlainen

Kaunis pikkuinen kylä Porin sydämessä. 

Täällä jos missä tulee sellainen fiilis, että olisipa ihanaa jos omistaisin oman mökin. Punaisia puutaloja, kapeita hiekkapäällysteisiä kujia kuoppineen. Vanhan ajan tiivistä tunnelmaa.  

Kristiinankaupunki

Rannikkoa pitkin taivaltaessamme päätimme poiketa Kristiinankaupungissa. Olen täällä joskus yhdeksänkymmentäluvun alkupuolella käynyt, mutta ei juuri mitään muuta muistikuvaa kaupungista, kuin kauniit puutalot.

Toinen toistaan kauniinpia vanhoja puutaloja löytyy Kristiinankaupungin sydämestä. Täällä on kiva turistina kuljeskella.

Raatihuone

Ulrika Eleonoran kirkko

Kristiinankaupungin uusi kirkko

Kristiinankaupunkiakin ympäröi ei ainoastaan meri vaan myös useat järvet. Ylitimme Teuvanjoen, joka toi meidät kaupungin keskustan alueelle. Torialue, vanhat puutalot ja jykevät rakennukset sekä upeat puistoalueet loivat viihtyisän ympäristön. 

Emme itse kuitenkaan jääneet vielä tänne yöpymään, sillä olimme valinneet päivän pääetapiksi Pietarsaaren.

Joten matkamme jatkui vielä satayhdeksänkymmentäkuusi kilometriä (196,2 km) pohjoiseen. Vaasakin sai jäädä nyt katsomatta. Halusimme jättää riittävästi aikaa kiertelyyn Pietarsaaressa.

Pietarsaari

Vihdoin perillä.

Olimme etukäteen varanneet netin kautta majoituksen Pietarsaarelaiselta          First Home Guest House majatalosta.

Meille tuli molemmille hyvä fiilis paikasta netin kautta saatujen tietojen perusteella. Paikka valikoitui myös sillä, että Muru oli myös tervetullut.

Talo on vanha hirsitalo, jossa on omakotimainen ilmapiiri puutarhoineen. Kello on kuusi illalla ja talon isäntä otti meidät vastaan, kun huhuillen menimme rohkeasti avoimesta ovesta sisälle. Meidän studio huoneistomme sijaitsi talon toisessa kerroksessa. Autolle oli oma paikka varattuna talon sivustalta.

Tilava huoneisto minikeittiöineen, josta on kiva näkymä parvekkeelta sisäpihalle. Tilava wc poreammeineen. Meiltä vain jäi poreilut testaamatta, sillä aikamme halusimme kuluttaa kierrellen kaupunkia. 

Vesisadettakin on luvassa ja paikka paikoin mustat pilvet enteilivät ukkosta.

Me keskityimme ulkoiluun ja valitsimme kauniin kävelyreitin, joka johti venesatamaan. Sieltä kuljimme metsäisen kulkuväylän kautta vanhan kaupungin alueelle.

Oih, tätä kaupunkia. Niin kaunis ja sopivan kokoinen turistille. Vanhan kaupungin puutalot olivat vieläkin kauniinpia, kuin muistin viime kerralta käydessämme.

Ja voisihan täällä asuakin. Pietarsaaressa on paljon sellaisia elementtejä, jotka ovat ainakin omaan mieleeni.

Runsas vesistö kauniisti rakennetussa ja hoidetussa kaupungissa.

Sadekuuro yllätti meidät kesken kierroksen. Värjöttelimme pienen katoksen alla odottaen sateen taukoamista.

Strengbergin tupakkatehdas

Joo o, kyllä Suomessa on niin paljon kauniita kaupunkeja. Jokaisessa niissä voisi kuvitella asuvansa. 

Entinen kotikaupunkini Tampere tulee usein mieleen myös äärettömän kauniina paikkana asua. Ja, kun kulkee näissä vanhojen puutalojen kaduilla, ei voi olla muistelematta Tampereen Pispalaa, jonka vertaista ei mistään muualta löydy.

Näitä miettiessäni iskee raju sadekuuro puuskineen ja juoksemme suojaan tupakkatehtaan vieressä olevan ravintolan katoksen alle. Onneksi kukaan ei tule meitä häätämään sieltä pois.

Sade ei ota laantuakseen. Mietimme mitä tehdä. Soitetaanko taksi vai kävelläänkö puolijuoksua noin kolmesataa metrin päässä olevaan majapaikkaan, jolloin olisimme jokainen, kuin uitettu koira.

Jyke päättää herrasmiehenä lähteä hakemaan autoa. Se sopi mainiosti minulle ja Murulle.

Kuinka ollakaan Jyken lähtiessä, myös sade hellittää ja hän säästyykin isommilta kastumisilta. Ainoastaan kengät ja sukat ovat litimärät asvaltilla lojuvan vesimäärän johdosta.

Mahtavaa. Me pääsimme kuivina takaisin. Muru parka joutui tosin kylpyyn, jotta siitä saataisiin jälleen valkoinen koira.

Tämän seikkailun jälkeen maistuukin hyvin iltapala ja sänky kutsuu reissajaa.

Hyvä onkin nukkua sopivan pehmeässä pedissä.

Taidan nähdä unia merestä ja punaisesta mökistä puutarhoineen, odottaen jo kovasti aamua ja uusia näkymiä.

kanssasi reissaten

caro, jyke ja muru




kuvat ja teksti caro