matkalaisen mietteitä

 

Ajatuksia vanhenemisesta

Mitäköhän syksy tuo tullessaan, mietin.

Toisaalta on aivan huippua, kun voi rauhassa laittaa kotia ja puutarhaa syksyiseen asuun. Nautinhan minä siitä, ei ole kieltäminen.

Mutta kun.... ihmisellä ei ole työtä. Eikös se työ tuo arvoa. Mehän mitataan ihmisen arvo sen mukaan, mitä ihminen tuottaa.

Mietin myös, minkä ikäisenä ihminen on arvoton työmarkkinoilla. 

Niinkuin omenapuu, joka on istutettu maahan. Se saa vettä ja ravinteita. Runko vahvistuu ja juuret saavat voimaa. Puu kantaa hedelmää omalla ajallaan. Talven omenapuu lepää.

Nuori omenapuu kantaa vähän hedelmää. Sitten, kun puu vahvistuu ja kasvaa se kantaa enemmän hedelmää ja siitä saa hyvän sadon.

Omenapuukin vanhenee ja sen runko rapistuu. Saattaa käydä myös niin, ettei se enään tuota satoa niin, kuin ennen.

Niin se on meidän ihmistenkin. Me vanhenemme ja hidastumme. Emme ole enään niin dynaamisia, kuin nuoremmat. Yllätyin itsekin, kuinka reilu viisikymmentä vuotiaana jo on selkeästi hitaampi, kuin ollessani neljäkymmentä ja risat.

Kukat kukkivat omana aikanaan. Marjapensaat ja hedelmäpuut omana aikanaan. Lehdet tulevat puihin ja pensaisiin, silloin kun sen aika on. Nurmikkokin kasvaa vain lämpöisenä aikana. Kun tulee kylmä ja talvi, kaikki kuolevat. Luonto saa rauhassa levätä.

Vaikka tämä kaikki on hyvin luonnollista, on se silti myös ihmeellistä.

Ihmisellä ei samankaltaista lepoa olla suotu. Tuottaa pitää aina ja jos ei tuota niin, mikä ihminen silloin on?

Onneksi minulle on annettu hengitysaukko, josta saan intoa ja energiaa.

Voin toteuttaa itseäni valokuvaamalla kaikkea kaunista ympärilläni, voin leipoa erilaisia herkkuja, tehdä käsitöitä ja kirjoittaa, mitä tahdon. 

Olenkin päättänyt tehdä sitä, mistä nautin ja mikä antaa voimaa jaksaa.

Yksi lempilauluistani on vanha Markku Aron biisi: Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan.

Meitä ihmisiä on niin kaikenlaisia. Mielipiteitä monenlaisia. Unelmia, haaveita, toteutumattomia toiveita. 

Miksi me ei annettaisi kaikkien kukkien kukkia.

Luulisi elämän olevan onnellisempaa, jos jokainen meistä saisi loistaa sellaisena, kuin olemme.

Pyydän lukijaltani anteeksi mietteitäni. Ei ole tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä.

Puuhastellessani puutarhassa tulee kaikenlaisia ajatuksia mieleen. 

Kun kesäkukat kuolevat, on ne aika vaihtaa kylmän kestäviin kasveihin. Itse laitoin vain valkoista kanervaa, joka pärjää hyvin talven yli. Ehkä myöhemmin täydennän istutuksia havunoksilla. 

Syksyn sävyt

Syksyssä parasta on värien runsaus luonnossa. Vaikka illat pimenevät, luonto antaa ruskan eri sävyjä tulla pikku hiljaa. Ihanaa on myös kynttilät, joita voi laittaa mielin määrin palamaan, valoa antamaan.

Itse olen siinä onnellisessa asemassa, että pääsen lähtemään jälleen Lappia valloittamaan. Odotan Lapissa näkeväni ruskaa sen moninaisissa väreissä. Odotan myös saavani poimia ihanan punaisia puolukoita. Varmaahan se ei ole, mutta se on tämän hetkinen toiveeni.

Toinen tai kolmas toiveeni on päästä uusille, vielä itselle tuntemattomille poluille patikoimaan. Ja näkemään kauaksi. Luojani tietää tämän. Ehkä saan mitä tilaan.

Iloa, väriä ja valoa syksyysi

caro

mielenmuutosta ja uusia tuulia

Vaikka ympärilläni kaikki onkin hyvin, on mieleni käynyt välillä hyvinkin alhaalla.

Syksy ei ottanut tuoretta morsianta avosylin vastaan. Uusi paikkakunta uusin toivein ei auennut niinkuin sen itse olin kuvitellut.

Vaan jouduin hyvin pienelle paikalle, jossa omat toiveet jouduin laittamaan romukoppaan.

Synkistelin monesti tilannettani. Paisuttelin sitä mielessäni. 

kuvakortti: Caro

Tilanne ennen muuttoa

Muuttaminen Tampereelta landelle oli tietoisesti tehty valinta. Halusin sitä jo kovasti. Olen monesti eri elämän vaiheissa maalle muuttoa harkinnut vakavastikin, mutta koskaan sen toteutuminen ei ole ollut mahdollista, kuin vasta nyt. 

Olen tästä siis pohjimmiltani iloinen. Pääsin ruuhka Suomesta väljemmille tiloille asumaan.

Työtahti Tampereella oli liian hurja. Siitä en toki voi ketään muita syyttää, kuin itseäni. Sillä itse ne työt olin haalinut. Ajattelin, että jaksan nyt paremmin, kun tytärkin on muuttanut omilleen asumaan. Minun ei tarvitse huolehtia periaatteessa kuin itsestäni täällä kotioloissa. No, Muru koira on tietysti, mutta sillekin hoitajan sai helposti.

Uupuminen alkoi näkymään ensin huonoissa yöunissa. Kävin ylikierroksilla, eikä uni enään tullut niin hyvin ja nopeasti kuin aiemmin. Toki vaihdevuodet osaltaan vaikuttavat univaikeuksiinkin. En kuitenkaan ole helposti periksi antavaa tyyppiä näissä asioissa.

Huomasin tekeväni välillä neljää eri työtä kolmessa eri vuorossa. Rytmini meni sekaisin. Kuvittelin, että kykenen vielä yötyöhönkin ja että pienempi unimäärä riittää. Onneksi yötyöhön en enään lähtenyt vaan joku järki astui kuvioihin mukaan. Olihan työaikani päivässä arkisin keskimäärin aamu kahdeksasta ilta yhdeksään ja melkein kaikki viikonloput päälle. Lepopäiviä ei viikossa aina tullut.

Korona vei yhden työn, mutta haalin tilalle toisesta työstä lisää tunteja.

Elämästä oli tippunut pois kaikki se luovuus, joka minussa on. Luovat harrastukset, joista olen aina nauttinut. En jaksanut enään, eikä niihin ollut aikaakaan varattuna. Vapaat menivät olemiseen. Onneksi Jykelle sopi pelkkä oleminenkin ja lenkkeily lähimaastossa. Siitä sain voimaa jonkin verran taas seuraavaan työpäivään. 

Kun Jyke lähti Tervakoskelle omaan kotiinsa, minulle jäi vain työni.

Jossakin vaiheessa alkoi ahdistaa. Myös pelko tuli kuvioon mukaan. Tiesin, miksi minua ahdistaa, olin ylirasittunut. Olen kärsinut työuupumuksesta aiemminkin, joten tunnistin tutun kaavan tässä kuviossa. Mutta pelko siitä, että päästän irti jostakin työstä ahdisti lisää.

Onnekseni työunteja alkoi koronan johdosta putoamaan pois. Se auttoi minua päästämään irti, kun oli pakko.

Suunnitelma

Meillä oli Jyken kanssa kuitenkin jo olemassa oleva suunnitelma mennä naimisiin ja muuttaa yhteen. Tämä osaltaan antoi mielelleni rauhan päästää irti, koska irtiotto tapahtuisi muutenkin konkreettisesti.

Muuttamisen jälkeen menee paljon aikaa tavaroiden paikoilleen saamiseen. Lisäksi meillä oli kaikki hääsuunnittelut pienessä muodossa koronan tuoman haasteen vuoksi ja pidimme häämme suunnilleen kahdestaan. Tästä hieman kirjoitinkin erillisessä blogissa: Matkalla a´vioon.

Tuolloin oli ihana häämatka pohjoiseen edessä ja kesää vielä jäljellä.

Blogi: Häämatkalle pohjoiseen.

Kaiken tämän säätämisen jälkeen sanoinkin Jykelle, että mitä sitten, kun kaiken saan valmiiksi. Jyke tekee etätöitä kotona ja minulla oli aikaa järjestää tavaroita ja sisustaa. Yhdessä remontoimme keittiön uuteen uskoon ja keväällä tapetoimme muutaman huoneen ennen yhteisen elomme alkamista saman katon alla.

Entä nyt, kun kaikki on tyyliin tehty. Uusia projekteja meillä ei ole tiedossa, kuin myöhemmin keväällä.

Onhan tämä ollut toki iso puristus meiltä molemmilta ja vienyt voimavaroja. Kaikki tekeminen on minulle ollut niin mieluista, että pelkään pysähtyväni. 

Uusia alkuja

Toive lähteä nopeasti uusille työmarkkinoille ei toteutunut oman suunnitelmani mukaan. Märehdin tilannettani ja olin hyvin allapäin. En nähnyt valoa edessäni. Olin kuin tunnelissa. Pimeässä laaksossa.

En tajunnut, että tämä on minulle parhaaksi. Minun täytyy irroittaa väärät kahleet, joilla olen työnarkomaanina elämäni kahlinnut.

Kahleet, jotka ovat luovuuden tiellä.

Tämän prosessoinnin keskellä Jumala toi valoa elämäni pimeimpiin kohtiin.

Oma kaipuu luovuuden äärelle alkoi kasvamaan yhä suuremmaksi. Mitä kaikkea kaunista sisältäni voikaan kummuta jos annan siihen tilaisuuden.

Kahleet alkoivat tippumaan ja mieleni vankila aukeni raolleen. Ilo pääsi raosta sisälle ja halu jonkin uuden luomiseen alkoi virrata sisimpääni.

Tästä prosessista alkoi ensin syntymään valokuvia. Kuvasin kaikkea kaunista ympärilläni. En pelkästään kännykän kameralla, vaan oikein järjestelmäkameralla, jonka olin laittanut vuosiksi komeroon.

kuvakortti: Caro

Ensimmäinen projektini oli suunnitella kortteja ottamistani kuvista ja panna niihin jokin teksti. Tein näitä useita erilaisia ensin omaksi ilokseni ja mielen virkeydekseni. Teetin valokuvakortteja ja vein myyntiin seurakuntani hyväntekeväisyyteen.

kuvakortti: Caro

Kuvien ottaminen pikkuhiljaa laajeni. 

Pidän todella kovasti leipomisesta. Leivon meille kaikenlaisia herkkuja kotiin, mökille ja retkille mukaan. Kekseistä piirakoihin, kakuista pulliin. Myös suolaiset piirakat ovat mieleeni.

Olin aina niin ilahtunut, kun sain leipoa seurakuntani erilaisiin tilaisuuksiin. Nyt korona-aika on sulkenut sen oven.

Olen lukenut leipomiseen liittyviä blogeja ja itsekin niistä hyviä vinkkejä saanut. Joten ryhdyin omaksi mielen virkeydekseni kuvaamaan leipomuksiani. Yllätyin suuresti, miten mieltä nostava aihe onkaan. Kaksi mukavaa ja iloa tuottavaa elementtiä yhdessä. Valokuvaaminen ja leipominen.

Blogikirjoitus: Lähiretkeilyä ja valkosuklaa herkkuja.

Halu kasvaa syödessä. Mielenkiintoista olisi saada kaikki hyvä blogi-kirjoituksiin mukaan.

Matkailu, leipominen, valokuvaaminen ja kirjoittaminen. Näiden kaikkien luovien elementtien yhteen liittäminen. Kun on itse innostunut, voiko joku toinenkin innostua? 

Voiko kaiken vanhan jättää taakse ja lähteä uudelle matkalle?

Matkalle, joka on vielä tuntematon, mutta niin perin kiinnostava. Voiko tuon matkan jättää tekemättä ilman, että ensin edes kurkistaa, mitä nurkan takana voisi näkyä?

Uskallusta ottaa askeleita johonkin uuteen tietämättä kantaako se.

Chiasiemen pussi kaatui kerran pöydälle. Ensin harmittelin asiaa, ennen kuin huomasin, että siihen onkin muodostunut sydämen muotoinen kuvio.

Vaikka asiat ovat kesken ja joskus aivan leväällään voi siitä syntyä jotakin kaunista. Luovuus on sisällämme. Se on jokaisen tavoitettavissa. Kauneutta on monenlaista.

Tämä chiasiemen sydän kertoo minulle inhimillisyydestä ihmisenä loppuun asti. Kaiken ei tarvitse olla kontrollissani ja selvää. Silti se on kaunista keskeneräisyydessään. Kun tämän ymmärtää ja sisäistää, sen kanssa voi elää ja ennen kaikkea nauttia elämästään.

Tässä nyt tuli hieman erilaisen matkan postaus, mutta en voinut olla kirjoittamattakaan. Niin, kuin edes mennyt Matti Nykänen on osuvasti sanonut:

Elämä on laiffii. Niin sitä elämä on. Elämistä varten.

rakkaudella sinulle lukijamme t. Caro