matkalaisen mietteitä

 

Ajatuksia vanhenemisesta

Mitäköhän syksy tuo tullessaan, mietin.

Toisaalta on aivan huippua, kun voi rauhassa laittaa kotia ja puutarhaa syksyiseen asuun. Nautinhan minä siitä, ei ole kieltäminen.

Mutta kun.... ihmisellä ei ole työtä. Eikös se työ tuo arvoa. Mehän mitataan ihmisen arvo sen mukaan, mitä ihminen tuottaa.

Mietin myös, minkä ikäisenä ihminen on arvoton työmarkkinoilla. 

Niinkuin omenapuu, joka on istutettu maahan. Se saa vettä ja ravinteita. Runko vahvistuu ja juuret saavat voimaa. Puu kantaa hedelmää omalla ajallaan. Talven omenapuu lepää.

Nuori omenapuu kantaa vähän hedelmää. Sitten, kun puu vahvistuu ja kasvaa se kantaa enemmän hedelmää ja siitä saa hyvän sadon.

Omenapuukin vanhenee ja sen runko rapistuu. Saattaa käydä myös niin, ettei se enään tuota satoa niin, kuin ennen.

Niin se on meidän ihmistenkin. Me vanhenemme ja hidastumme. Emme ole enään niin dynaamisia, kuin nuoremmat. Yllätyin itsekin, kuinka reilu viisikymmentä vuotiaana jo on selkeästi hitaampi, kuin ollessani neljäkymmentä ja risat.

Kukat kukkivat omana aikanaan. Marjapensaat ja hedelmäpuut omana aikanaan. Lehdet tulevat puihin ja pensaisiin, silloin kun sen aika on. Nurmikkokin kasvaa vain lämpöisenä aikana. Kun tulee kylmä ja talvi, kaikki kuolevat. Luonto saa rauhassa levätä.

Vaikka tämä kaikki on hyvin luonnollista, on se silti myös ihmeellistä.

Ihmisellä ei samankaltaista lepoa olla suotu. Tuottaa pitää aina ja jos ei tuota niin, mikä ihminen silloin on?

Onneksi minulle on annettu hengitysaukko, josta saan intoa ja energiaa.

Voin toteuttaa itseäni valokuvaamalla kaikkea kaunista ympärilläni, voin leipoa erilaisia herkkuja, tehdä käsitöitä ja kirjoittaa, mitä tahdon. 

Olenkin päättänyt tehdä sitä, mistä nautin ja mikä antaa voimaa jaksaa.

Yksi lempilauluistani on vanha Markku Aron biisi: Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan.

Meitä ihmisiä on niin kaikenlaisia. Mielipiteitä monenlaisia. Unelmia, haaveita, toteutumattomia toiveita. 

Miksi me ei annettaisi kaikkien kukkien kukkia.

Luulisi elämän olevan onnellisempaa, jos jokainen meistä saisi loistaa sellaisena, kuin olemme.

Pyydän lukijaltani anteeksi mietteitäni. Ei ole tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä.

Puuhastellessani puutarhassa tulee kaikenlaisia ajatuksia mieleen. 

Kun kesäkukat kuolevat, on ne aika vaihtaa kylmän kestäviin kasveihin. Itse laitoin vain valkoista kanervaa, joka pärjää hyvin talven yli. Ehkä myöhemmin täydennän istutuksia havunoksilla. 

Syksyn sävyt

Syksyssä parasta on värien runsaus luonnossa. Vaikka illat pimenevät, luonto antaa ruskan eri sävyjä tulla pikku hiljaa. Ihanaa on myös kynttilät, joita voi laittaa mielin määrin palamaan, valoa antamaan.

Itse olen siinä onnellisessa asemassa, että pääsen lähtemään jälleen Lappia valloittamaan. Odotan Lapissa näkeväni ruskaa sen moninaisissa väreissä. Odotan myös saavani poimia ihanan punaisia puolukoita. Varmaahan se ei ole, mutta se on tämän hetkinen toiveeni.

Toinen tai kolmas toiveeni on päästä uusille, vielä itselle tuntemattomille poluille patikoimaan. Ja näkemään kauaksi. Luojani tietää tämän. Ehkä saan mitä tilaan.

Iloa, väriä ja valoa syksyysi

caro