mielenmuutosta ja uusia tuulia

Vaikka ympärilläni kaikki onkin hyvin, on mieleni käynyt välillä hyvinkin alhaalla.

Syksy ei ottanut tuoretta morsianta avosylin vastaan. Uusi paikkakunta uusin toivein ei auennut niinkuin sen itse olin kuvitellut.

Vaan jouduin hyvin pienelle paikalle, jossa omat toiveet jouduin laittamaan romukoppaan.

Synkistelin monesti tilannettani. Paisuttelin sitä mielessäni. 

kuvakortti: Caro

Tilanne ennen muuttoa

Muuttaminen Tampereelta landelle oli tietoisesti tehty valinta. Halusin sitä jo kovasti. Olen monesti eri elämän vaiheissa maalle muuttoa harkinnut vakavastikin, mutta koskaan sen toteutuminen ei ole ollut mahdollista, kuin vasta nyt. 

Olen tästä siis pohjimmiltani iloinen. Pääsin ruuhka Suomesta väljemmille tiloille asumaan.

Työtahti Tampereella oli liian hurja. Siitä en toki voi ketään muita syyttää, kuin itseäni. Sillä itse ne työt olin haalinut. Ajattelin, että jaksan nyt paremmin, kun tytärkin on muuttanut omilleen asumaan. Minun ei tarvitse huolehtia periaatteessa kuin itsestäni täällä kotioloissa. No, Muru koira on tietysti, mutta sillekin hoitajan sai helposti.

Uupuminen alkoi näkymään ensin huonoissa yöunissa. Kävin ylikierroksilla, eikä uni enään tullut niin hyvin ja nopeasti kuin aiemmin. Toki vaihdevuodet osaltaan vaikuttavat univaikeuksiinkin. En kuitenkaan ole helposti periksi antavaa tyyppiä näissä asioissa.

Huomasin tekeväni välillä neljää eri työtä kolmessa eri vuorossa. Rytmini meni sekaisin. Kuvittelin, että kykenen vielä yötyöhönkin ja että pienempi unimäärä riittää. Onneksi yötyöhön en enään lähtenyt vaan joku järki astui kuvioihin mukaan. Olihan työaikani päivässä arkisin keskimäärin aamu kahdeksasta ilta yhdeksään ja melkein kaikki viikonloput päälle. Lepopäiviä ei viikossa aina tullut.

Korona vei yhden työn, mutta haalin tilalle toisesta työstä lisää tunteja.

Elämästä oli tippunut pois kaikki se luovuus, joka minussa on. Luovat harrastukset, joista olen aina nauttinut. En jaksanut enään, eikä niihin ollut aikaakaan varattuna. Vapaat menivät olemiseen. Onneksi Jykelle sopi pelkkä oleminenkin ja lenkkeily lähimaastossa. Siitä sain voimaa jonkin verran taas seuraavaan työpäivään. 

Kun Jyke lähti Tervakoskelle omaan kotiinsa, minulle jäi vain työni.

Jossakin vaiheessa alkoi ahdistaa. Myös pelko tuli kuvioon mukaan. Tiesin, miksi minua ahdistaa, olin ylirasittunut. Olen kärsinut työuupumuksesta aiemminkin, joten tunnistin tutun kaavan tässä kuviossa. Mutta pelko siitä, että päästän irti jostakin työstä ahdisti lisää.

Onnekseni työunteja alkoi koronan johdosta putoamaan pois. Se auttoi minua päästämään irti, kun oli pakko.

Suunnitelma

Meillä oli Jyken kanssa kuitenkin jo olemassa oleva suunnitelma mennä naimisiin ja muuttaa yhteen. Tämä osaltaan antoi mielelleni rauhan päästää irti, koska irtiotto tapahtuisi muutenkin konkreettisesti.

Muuttamisen jälkeen menee paljon aikaa tavaroiden paikoilleen saamiseen. Lisäksi meillä oli kaikki hääsuunnittelut pienessä muodossa koronan tuoman haasteen vuoksi ja pidimme häämme suunnilleen kahdestaan. Tästä hieman kirjoitinkin erillisessä blogissa: Matkalla a´vioon.

Tuolloin oli ihana häämatka pohjoiseen edessä ja kesää vielä jäljellä.

Blogi: Häämatkalle pohjoiseen.

Kaiken tämän säätämisen jälkeen sanoinkin Jykelle, että mitä sitten, kun kaiken saan valmiiksi. Jyke tekee etätöitä kotona ja minulla oli aikaa järjestää tavaroita ja sisustaa. Yhdessä remontoimme keittiön uuteen uskoon ja keväällä tapetoimme muutaman huoneen ennen yhteisen elomme alkamista saman katon alla.

Entä nyt, kun kaikki on tyyliin tehty. Uusia projekteja meillä ei ole tiedossa, kuin myöhemmin keväällä.

Onhan tämä ollut toki iso puristus meiltä molemmilta ja vienyt voimavaroja. Kaikki tekeminen on minulle ollut niin mieluista, että pelkään pysähtyväni. 

Uusia alkuja

Toive lähteä nopeasti uusille työmarkkinoille ei toteutunut oman suunnitelmani mukaan. Märehdin tilannettani ja olin hyvin allapäin. En nähnyt valoa edessäni. Olin kuin tunnelissa. Pimeässä laaksossa.

En tajunnut, että tämä on minulle parhaaksi. Minun täytyy irroittaa väärät kahleet, joilla olen työnarkomaanina elämäni kahlinnut.

Kahleet, jotka ovat luovuuden tiellä.

Tämän prosessoinnin keskellä Jumala toi valoa elämäni pimeimpiin kohtiin.

Oma kaipuu luovuuden äärelle alkoi kasvamaan yhä suuremmaksi. Mitä kaikkea kaunista sisältäni voikaan kummuta jos annan siihen tilaisuuden.

Kahleet alkoivat tippumaan ja mieleni vankila aukeni raolleen. Ilo pääsi raosta sisälle ja halu jonkin uuden luomiseen alkoi virrata sisimpääni.

Tästä prosessista alkoi ensin syntymään valokuvia. Kuvasin kaikkea kaunista ympärilläni. En pelkästään kännykän kameralla, vaan oikein järjestelmäkameralla, jonka olin laittanut vuosiksi komeroon.

kuvakortti: Caro

Ensimmäinen projektini oli suunnitella kortteja ottamistani kuvista ja panna niihin jokin teksti. Tein näitä useita erilaisia ensin omaksi ilokseni ja mielen virkeydekseni. Teetin valokuvakortteja ja vein myyntiin seurakuntani hyväntekeväisyyteen.

kuvakortti: Caro

Kuvien ottaminen pikkuhiljaa laajeni. 

Pidän todella kovasti leipomisesta. Leivon meille kaikenlaisia herkkuja kotiin, mökille ja retkille mukaan. Kekseistä piirakoihin, kakuista pulliin. Myös suolaiset piirakat ovat mieleeni.

Olin aina niin ilahtunut, kun sain leipoa seurakuntani erilaisiin tilaisuuksiin. Nyt korona-aika on sulkenut sen oven.

Olen lukenut leipomiseen liittyviä blogeja ja itsekin niistä hyviä vinkkejä saanut. Joten ryhdyin omaksi mielen virkeydekseni kuvaamaan leipomuksiani. Yllätyin suuresti, miten mieltä nostava aihe onkaan. Kaksi mukavaa ja iloa tuottavaa elementtiä yhdessä. Valokuvaaminen ja leipominen.

Blogikirjoitus: Lähiretkeilyä ja valkosuklaa herkkuja.

Halu kasvaa syödessä. Mielenkiintoista olisi saada kaikki hyvä blogi-kirjoituksiin mukaan.

Matkailu, leipominen, valokuvaaminen ja kirjoittaminen. Näiden kaikkien luovien elementtien yhteen liittäminen. Kun on itse innostunut, voiko joku toinenkin innostua? 

Voiko kaiken vanhan jättää taakse ja lähteä uudelle matkalle?

Matkalle, joka on vielä tuntematon, mutta niin perin kiinnostava. Voiko tuon matkan jättää tekemättä ilman, että ensin edes kurkistaa, mitä nurkan takana voisi näkyä?

Uskallusta ottaa askeleita johonkin uuteen tietämättä kantaako se.

Chiasiemen pussi kaatui kerran pöydälle. Ensin harmittelin asiaa, ennen kuin huomasin, että siihen onkin muodostunut sydämen muotoinen kuvio.

Vaikka asiat ovat kesken ja joskus aivan leväällään voi siitä syntyä jotakin kaunista. Luovuus on sisällämme. Se on jokaisen tavoitettavissa. Kauneutta on monenlaista.

Tämä chiasiemen sydän kertoo minulle inhimillisyydestä ihmisenä loppuun asti. Kaiken ei tarvitse olla kontrollissani ja selvää. Silti se on kaunista keskeneräisyydessään. Kun tämän ymmärtää ja sisäistää, sen kanssa voi elää ja ennen kaikkea nauttia elämästään.

Tässä nyt tuli hieman erilaisen matkan postaus, mutta en voinut olla kirjoittamattakaan. Niin, kuin edes mennyt Matti Nykänen on osuvasti sanonut:

Elämä on laiffii. Niin sitä elämä on. Elämistä varten.

rakkaudella sinulle lukijamme t. Caro

 

matkalla a´vioon

 Uusi sivu elämässä

Tänään on se päivä, siunattu päivä, jolloin sanomme toisillemme tahdon. Päivä, jota olemme suunnitelleet kihlauksesta asti. Päivä, joka on muuttanut muotoaan matkan varrella.

Suunnitelma, jonka alun alkaen piti toteutua Särkitunturilla vaihtui Muonionjoen kautta alas etelään. Kiitos koronan.

Muuttokuorma tuli Tampereelta Tervakoskelle viikko sitten. Istun uuden kotini terassilla. Kasvonaamio kasvoilla, kahvikuppi kädessä. Tulevan sulhaseni vieressä.

Paistattelemme uuden yhteisen elämämme aamua kilpaa auringon säteiden kanssa. Tästä tulee hyvä päivä.

Vatsassa pienesti kihelmöi, mutta varsinaisesta häästressistä ei ole tietoakaan.

Laittaudumme valmiiksi kiireettömässä ilmapiirissä. Olemme vain me kaksi. Oman juhlamekkoni hankin edellisenä kesänä Lontoon reissulta, jossa vietin tyttäreni kanssa viikon kierrellen kaupunkia. En toki silloin ajatellut, että mekosta tulisi asu näinkin tärkeään päivään.

Kengät asuuni löysin viime metreillä Lempäälän Ideaparkista.

Jykellä oli puku ja kengät entuudestaan. Asuun sopivan solmion ostimme Tampereen Sokokselta. Jyke on myös hattumiehiä, joten valitsimme häähatuksi perintöhatun, joka sopii todella hyvin hänelle.

Sormukset oli tietysti myös hankittu. Kihlasormukseni on täysin Jyken valitsema, mutta vihkisormuksen halusin itse valita. Tiesin tarkkaan minkälaisen haluan.

Hetki koittaa 

Vihkiminen tapahtuu 17.7.20  Riihimäen kotikirkolla kello 15.00. Olimme etukäteen sopineet kuvaajan ja todistajat paikalle. Vihkikimpun ja rintataskuun laitettavan kukan olimme käyneet suunnittelemassa hyvissä ajoin Riihimäellä sijaitsevan Aulin kukan kanssa.

Yhdessä lähdimme kotoamme ja haimme valmiit kukat. Olin valinnut ranteeseen kiinnitettävän kukkakimpun sen helppouden vuoksi. Minusta kukat ovat oikein onnistuneet ja kestivät koko hääpäivän.

Kaikki on siis valmiina. Kun astumme vihkipaikalle kotikirkkoon alkaa jännitys kohoamaan. Vatsanpohjassa tuntuu oudolta. Katson Jykeä. Hän vaikuttaa siltä kun tärisisi sisäisesti. 

Vaikka meillä on vain pappi ja todistajat mukana vihkiseremoniassa läsnäolevana, on jännä tunne siitä, että koko taivas on siunaamassa meitä yhteiselle taipaleelle.

Jumalan kasvojen edessä sanoimme toisillemme tahdon.

Kuva: Milja Putkonen

Kuvauspaikalla

Kuvauspaikkaa olimme kovasti etukäteen miettineet. Halusimme johonkin kauniiseen ulkoilma miljööseen valokuvaus studion tilalle. Itse valokuvaajana ja esteetikkona minulle on tärkeää kaunis ja luonnollinen ympäristö.

Kävimme erilaisia ympäristöjä etukäteen katsomassa ja päädyimme Riihimäen vanhempaan kaupungin osaan, joka sijaitsi lähellä vihkipaikkaa.

Kuva: Milja Putkonen

Valokuvaajan kuvausten jälkeen jäimme hengailemaan kauniin puiston ja Riihimäen kirkon äärelle. Kaunis hellepäivä lämmitti iholla vielä iltapäivälläkin ja kävelimme käsikädessä kuvaillen ja nauttien toistemme läheisyydestä.

Saanko esitellä: Tuore aviopari Jyke ja Caro

Illanvietto

Olimme varanneet etukäteen pöydän Obelix ravintolasta. Meidät ohjattiin ystävällisesti pyytämäämme pöytään, joka sijaitsi hieman rauhallisemmassa paikassa muusta ympäristöstä.

Molemmat olemme ensimmäistä kertaa tässä ravintolassa. Katsoimme ensin netistä, Mitä Riihimäki tarjoaa hyviksi ruokapaikoiksi ja tämä oli Top 10 joukossa.

Ruoka oli erittäin maukasta alkupaloineen ja juomineen. Palvelu ystävällistä ja asiantuntevaa.

Omasta kokemuksesta voidaan suositella, vaikka koko perheelle.

Iltamme sujui moitteettomasti ja saimme keskittyä toisiimme ruokailun yhteydessä. Meidän on hyvä olla ja päätöksestä yhteiselle elämälle tuli virstanpylväs jatkolle.

Molemmilla sopivasti ikää jo tullut mittariin ja elämän kokemusta takana. Elämän haaksirikoista ja onnistumisista koostuu yhteinen taipaleemme myötä- ja vastamäessä.

Innolla uskallamme odottaa, mitä elämä meille tarjoaa.

Uusia kokemuksia, haikeita luopumuksia.

Mitään se ei anna, ellei uskalla ottaa.

Uskossa askeleita eteenpäin,

kuljemme yhdessä näin.

Herra kulkumme ohjaa, Hän tien meille tasoittaa. 

Asenteitamme muuttaa ja ymmärrystä antaa.

Toinen toistamme tukien ja tilaa antaen.

Käymme yhteiselle matkalle, lempeästi rakastaen.

Elämä on nyt ja tässä. 

Kuvat ja tekstit caro

Kuvaaja Milja Putkonen

Kuva: Milja Putkonen

Kiitos yhteisestä matkasta