torstai 25. helmikuuta 2021

maukas ja helppo siemennäkkäri




Maukas 

siemennäkkäri





Tämän maukkaan siemennäkkärin ohjeen olen itse hieman tuunaillut netistä löytämästäni ohjeesta. Olen jo kolmen vuoden ajan valmistanut siemennäkkäreitä ja kokeillut erilaisia variaatioita, joista tämä mukailtu ohjeeni on ollut kaikista parhain.
Siemennäkkäriä on lisäksi helppo ja nopea valmistaa.

Meillä siemennäkkäri kuuluu jo osaksi arkea. Se on helppo ottaa evääksi retkille tai napostella kotona välipaloina.
 
Matkustamme ja lomailemme paljon Suomen lapissa. Näkkäri on kelpo huikopala, kun kesken ajomatkan alkaa tekemään mieli jotakin hyvää. Lisäksi siemenissä on runsaasti hyviä ainesosia eikä lainkaan lisättyä sokeria.
 
Siemennäkkäri sopii erinomaisesti tarjolle salaatin tai keiton kanssa. Tämä on myös hyvä gluteeniton vaihtoehto.

Valmistukseen tarvitset erilaisia siemeniä, kaurahiutaleita, maissijauhoja, suolaa, öljyä sekä vettä.

Siemennäkkäri ohje: 

2 dl siemeniä ( auringonkukka, pellava, seesam, chia)
1 dl maissijauhoja
1 dl kaurahiutaleita
(1/2 tl hienoa suolaa)
2 dl kuumaa keitettyä vettä
0,5 dl öljyä

Uuni 150-170 astetta, noin 45 minuuttia
- Sekoita siemenet, maissijauho ja kaurahiutale (+suola) keskenään yhteen.
- Lisää kuuma vesi ja öljy. Sekoita hyvin yhteen.
- Anna turvota hetken aikaa
- Laita siementaikina leivinpaperilla vuoratulle pellille        
- Painele taikina tasaisesti käsin koko uunipellille reunoja myöten.
-Käytä apuna esim. pakastepussia. Näin taikina ei tartu käsiin ja taikinamassa on helpompi levittää.
- Tee pizza tai piirakka rullalla tasaisia paloja levitettyyn taikinaan. Näin valmis siemennäkkäri on helpompi taittaa valmiina osiin.
-Ripottele sormisuolaa siemennäkkärin pinnalle oman makusi mukaan.
- Itse olen kokeillut erilaisia suola vaihtoehtoja. Karkea merisuola on todella hyvä, kun sen jauhaa suolamyllyllä taikinan pinnalle.
-Valmis uunista tullut siemennäkkäri levy
-Paloiteltuna valmiina tarjolle.

Voit halutessasi käyttää muitakin siemeniä taikinassa. Itse olen tykästynyt näihin.

Joskus on ollut vaikea saada taikinamassa tasaisesti levitettyä ja taikina jää silloin useimmiten keskeltä paksummaksi. Keskiosa ei silloin ole vielä tarpeeksi kovettunut, kun taas reunaosat ovat. Jos näin käy, olen jättänyt siemennäkkärin uunin jälkilämpöön kovettumaan. Kun uuni on pois päältä ei palamisvaaraa enään ole. 
Täytyy tunnustaa, että näkkärilevy on joitakin kertoja jäänyt uuniin useaksi tunniksi, kun olen puuhaillut muuta. Ihana tuoksu yleensä muistuttaa näkkärin olemassaolosta. Ja mikä parasta, siemennäkkäri on mukavasti rapeutunut.


Siemennäkkäri maistuu sellaisenaan tai vaikkapa voin kera. 

Maukkaita hetkiä ja onnistumisen iloa !
Bon appe`tit by caro


p.s jos sinulla on oma hyvä siemennäkkäri ohje niin laita tulemaan. Kokeilen mielelläni uusia reseptejä.









2 kommenttia:

  1. Siemennäkkäri on yksi meidänkin suosikkimme. Ilmeisesti aika samantapaisista aineksista sen teemme kuin sinäkin, mutta yksi ainesosa meillä on, jota et maininut. Laitamme mukaan myös itse keräämäämme ja kuivaamaamme nokkosensiementä. Ja kaurahiutaleiden lisäksi lisään joukkoon myös vähän pelkkää kauralesettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. Ja kiitos. Olen joskus itsekin leseitä käyttänyt ja ne ovat tuntuneet hyvältä lisältä. Juuri mieheni kanssa juttelin noista luonnossa olevista kasveista, mitä niistä voisi käyttää esim. kuivattamalla mausteeksi. Nokkossiemen on hyvä vinkki. Täytyy lähteä keruu hommiin kun aika koittaa.

      Poista

Kiitos sinulle!

finnmari

  Matkalla Finnmarilaiseksi Aurinko alkoi paistamaan risukasaankin. Vihdosta viimein työrintamalla tapahtuu jotakin positiivista, sitten kes...