Toinen toistaan upeampia ja yksilöllisempiä rakennusratkaisuja on istutettu katukuvaan vieri viereen. Todella mielenkiintoista.
Nämä vanhat puut Gabriel Hagertin kujalta voivat kertoa varmasti tuhat tarinaa kaupungin kaduilla kulkevista ihmisistä ja tapahtumista historian aikana.
Jokikatu jatkaa matkaansa vielä eteenpäin kohti Maarin satamaa, mutta me käännymme vasemmalle ja kuljemme vanhaa siltaa pitkin Porvoojoen toiselle puolelle.
Joella on kaksi poikaa kalastamassa. Eivät kuulemani mukaan olleet vielä saalista saaneet. Toivon totisesti, että poikien yritykset palkitaan ja saavat nauttia kalasaaliin iloista.
Palasimme takaisin joen toiselle puolelle kävelysiltaa pitkin. Muutama rakkauslukko on saanut paikkansa sillan kaiteesta.
Yllä olevassa kuvassa hieman näkymää uudemmalle puutalo asutukselle, joista hieman parjasin aiemmin.
Vanha raatihuone/Porvoon museo sijaitsee Vanhan Raatihuoneentorin laidalla. Tori on varmasti ennen ollut monenlaisen tavaran kauppapaikkana.
Torilta lähdimme kulkemaan eteenpäin Jokikatua pitkin.
Joen puoleisten talojen jälkeen maisema avautui ja näkymä on mielestämme suorastaan hurmaava.
Huomasimme, että Porvoonjoen rantamaisemissa kulkee erilaisia kävelyreittejä. Joskus täytyy tulla tänne retkeilemään enemmänkin. Tutkimaan hieman laajemmin maastoa ja muita kauniita paikkoja.
Mieleeni hiipii ajatus; nauttivatkohan talojen asukkaat, kun uteliaat turistit hengaavat lähistöllä kuvaten heidän kotejaan.
He, he, itse en varmastikaan tykkäisi, vaikkakin mielelläni voisin asua tämän kaltaisessa miljöössä, jossa joki hivelee talon perustuksia.
Vanhalta sillalta katsoessa Jokikadun puolella taustalla komeilevat Porvoon tuomiokirkko ja Pikku kirkko.
Nyt ollaan jo vanha silta ylitetty joen toiselle puolelle.
Kalevankadun puolelta näkee mahtavan punaisten puurakennusten rivistön. Näihin taloihin kätkeytyy niin asuntoja, kuin liiketilojakin. Ja ties, mitä kaikkea muuta.
Porvoon Paahtimo laivaterasseineen toi itselleni mieleen Tampereen Laukontorin.
Kuljemme Kalevankatua pitkin uuden sillan alitse. Sillan jälkeen avautuu kaunis ja siisti puistoalue, joka rajoittuu joen rantareitille.
Puisto on rakennettu erilaisista istutuksista ja loosseista. Kulkija voi istahtaa puiston penkille ja kätkeytyä köynnöskasvien suojaan.
Puistoalueen oikealle puolelle jää punainen rivistö kaksikerroksisia uusia puutaloja isoine ikkunoineen, jotka tosin eivät meitä puhutelleet. Paremminkin puutaloalue tuntuu oudon ahtaalta paikalta asua.
Uuden sillan tällä puolella jokinäkymän täytti veneet ja rantaravintolat.
Onhan niistä ainakin osittainen näkymä joelle, mutta harmillisesti ajotie parkkipaikkoineen vie osan siitä hohdosta pois.
Porvoon Paahtimon kulmalta kuvattuna joen yli vanhalle Näsin kartanolle.
Kuljimme vielä hetken matkaa uudella sillalla Läntisen Mannerheiminväylää pitkin, kuvatakseni punaisten talojen silhuettia vanhan kaupungin yli. Syksyinen väritys sopii todella mainiosti vanhan kaupungin talojen kanssa samaan värimaailmaan.
Simolin talo komeilee arkkitehtuurisesti erilaisuudellaan puutalojen keskellä. Täytyy sanoa, että hieno vanha rakennus sekin on isoine ikkunoineen ja uuden karhean maalipinnan saaneena.
Kyllä syksy voi olla kaunista aikaa. Useasti onkin ollut näin myös etelässä, pohjoisen ruskasta puhumattakaan.
Vanhat rakennukset vievät sydämeni mennessään. Rouheus ja kuluneisuus. Ajan patinoimat tiilet, ruostunut teräs ja kuluneet maalit.
Voisin vain katsella lumoutuneena ja hengailla tämän kaltaisessa ympäristössä tunti toisensa jälkeen. Tutkia talojen koukeroita ja kosketella kädelläni sen pintaa. Miten kaunista.
Palasimme takaisin Jokikadun puolelle. Putiikit ovat ehtineet sulkea ovensa ja kadut ovat hiljentyneet ihmisistä. Vain muutama kanssa kulkija kiiruhtaa ohitsemme.
Olisi mielenkiintoista päästä kurkistelemaan punaiseksi maalatun katon ikkunoista sisällepäin.
Ja erityisesti kiinnostaisi päästä tutkimaan kaikkien vanhojen talojen ullakoita.
teksti ja kuvat caro
Meidän pieni, mutta ikimuistoisen tunnelmallinen Porvoon vanhan kaupungin kierros tältä erää päättyy tähän näkymään. Takanamme on Rihkamatorin pysäköintialue, jossa auto odottaa kulkijoita.
Lupa unelmoida
Sitä alkaa kaikenlaista unelmoimaan.
Voi oisipa minulla oma pikku putiikki täällä tai kahvila tai asunto. Sanotaan, että joskus unelmat käyvät toteen, kun jaksaa yrittää.
Pudotan monesti itseni unelmointi pilveltäni maan tasalle ja kerron itselleni, että on jo myöhäistä.
Olisit aloittanut yrittämistä aiemmin. Mutta, kun se ei ole ollut mahdollista.
Miksi aina tuijotan omaan ikääni ja ajattelen, että moni asia on liian myöhäistä enään toteuttaa.
Voihan olla, ettei kaikkia unelmia ja toiveita ole tarkoituskaan viedä toteutukseen asti. Ja toisaalta, on toki unelmia, jotka on toteutettavissa vain nuorena.
Mutta ymmärrän, että tuo ikärasistinen ajatushan on vain pääni sisällä. Ja ainoastaan minä voin sille tehdä jotakin.
No okei, pään vaihto. Auttaisiko se mitään. Ei, mutta ajatusmallin vaihto auttaa. Tätä onkin hyvä työstää ja ottaa uusia askeleita johonkin suuntaan.
Ulospäin tulevaisuuteen. Kaiken vanhan voi jättää taaksensa. Ei tarvitse jäädä jumiin vanhoihin kaavoihin.
Ei tarvitse tuijottaa siihen, mitä on ollut tai mitä on tehnyt.
Jokainen päivä on uusi mahdollisuus,
joten....
unelmoiden uusia mahdollisuuksia kohti ja astumisia niihin
sinulle
- caro ja jyke
teksti ja kuvat caro
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos sinulle!