maanantai 11. lokakuuta 2021

haikeutta ilmassa

 




Niin sekin päivä koittaa, jolloin on aika hyvästien.


Retkeilyt on retkeilty tältä erää Lapin jylhissä maisemissa.





Puolukat on tullut poimittua ja niiden sato onkin ollut runsas. Kaksi melkein täyttä ämpärillistä saamme viedä kotiin pakastettavaksi. 

Tuosta määrästä liikenee hieman annettavaksikin.

Kävelen Muonionjoen rantamailla valokuvaamassa ja hyvästejä jättämässä. Voi tätä luonnon kauneuden värimaailmaa. 

Olen saanut taltioitua jotain suuremmoista valokuvina. Mutta mikä tärkeintä, olen saanut taltioitua mieleeni ja sydämen syvyyksiin luontoa sellaisina väreinä, joita en näin syksyllä osannut edes uskaltaa toivoa näkeväni. 

Jumala yllätti meidät hyvyydellään.


Muru on aina mukana ja parasta seuraa. Haikein mielin ymmärrämme molemmat, että huominen on lähtöpäivä kohti etelää.

Uskallan jo ajatella suuresti, minkälainen syksyn väritys etelässä voisi olla. Saanko kohdata kaksi värikylläistä syksyä.

Illan jo tultua, Jyke päätti pilkkoa lisää polttopuita seuraavaa kertaa ajatellen. Jotta varmasti riittää. Samalla hän laittoi meille iltanuotion ruoan valmistamista varten. 

Aavemainen iltasumu hiipii hiljalleen nuotiopaikalle. Enteilee jo seuraavan päivän pakkasaamua. Kenties saamme nauttia lähtöaamuna sumusta ja ilman kirpeydestä.

Värejä sumun lomasta


Niinhän siinä sitten kävi.
Lähtöaamun touhut ja mökin talviteloille laittaminen tapahtui kirkkaan aamun sarastaessa. 

Saimme lähteä liikenteeseen aamuauringon säteiden siivittäminä ja maa huurteisena yöpakkasten johdosta. Myös sumu yllätti matkalla välillä hyvinkin sakeasti.


Kaunis sumuinen aamupäivä viitoitti tietämme pitkään.

Kolarin kylistä Sieppijärvi on matkamme varrella. Tie kulkee kylän läpi. Käväisemme ihailemassa sumuista järvimaisemaa.



Matkan varrella piipahdimme myös Kukkolankoskella. Ajatuksena hoitaa vessakäynnit samalla. No tietenkin paikka on jo mennyt kiinni kesäkauden jälkeen.

Joitakin kanssa matkaajia koskea ihailemassa on meidän lisäksemme ja ajattelen, että Myllypirtin kahvila olisi hyvinkin pitää ovensa vielä auki. Syysturisteja on paljon liikkeellä.



Naapurimaa Ruotsi kosken toisella puolella.

No, mutta ei hätä ollut tämän näköinen, sillä hetken ajomatkan päässä, saman tien varressa oleva Kukkolankoski Catering on auki.


Meillä melkein on tullut tavaksi, että minä aloitan ajamisen mökiltä kotiinpäin. Tornion kohdalla on hyvä vaihtaa kuskia. 
Silmiä hieman väsyttää. Viimeisen lomapäivän yö on ollut turhan lyhyt ja on ihana saada levähtää hetki laittaen silmät kiinni ja antaa jopa unen tulla. 

Seuraava pysähdyspaikka on jossakin Keski-Suomessa. Takaisin paluu kotiin kulkee samoja reittejä, kuin tulokin ja ajattelimme pysähtyä evästelemään Viitasaaren kohdalla. Samalla voisi tankata autonkin. 



Viitasaaren Abc on mitä kauniimmalla paikalla Keitelejärven kupeessa. Mikäs tässä on syödessä eväitään tai ostaa ravintolan omia tuotteita, ihastellen samalla maisemia. 
Sää suosi meitä koko matkan pohjoisesta etelään. 
Keski-Suomen ruskakin näytti olevan jo parhaimmillaan.

Tästä sitten kotiin, mutta ei niin, kuin olimme ajatelleet. 
Tyttäreni on koronakaranteenissa kotonaan Hämeenlinnassa ja tarvitsee kaupassa käynti apua. Katsoimme netistä lähimmät Prismat ja niiden aukioloajat.

Kangasalan Prisma osuu parhaiten kohdille ja piipahdan vielä siellä ruokaostoksilla ennen sulkemisaikaa.
Itse halusin juuri Prismaan sen monipuolisen valikoiman vuoksi ja osaan suunnistaa Prismoissa paremmin, kuin muissa kaupoissa.


On jo keskiyö lähestymässä. Meitä se ei haittaa. Aamulla toki saattaa olla lievää matkaväsymystä ilmassa, mutta onneksi ei tarvitse lähteä minnekään pakosti.
 
Jykellä alkaa työt etänä kotoa käsin ja minä pyykkään ja järjestelen matkatavaroita ynnämuuta mukavaa kotipuuhaa. Kuten puolukoiden perkaamista




Iso Kiitos Jumalalle tästä suuremmoisesta ja herkullisesta syyslomasta.


Toivotaan ihania ja värikylläisiä syyspäiviä vielä meille kaikille eteläänkin.












Haikein syysterveisin

caro, jyke ja muru


teksti ja kuvat caro

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos sinulle!

finnmari

  Matkalla Finnmarilaiseksi Aurinko alkoi paistamaan risukasaankin. Vihdosta viimein työrintamalla tapahtuu jotakin positiivista, sitten kes...