Tänään saatiin kokea onnistumisen iloa.
Kaunis kesänkijärvi sijaitsee ylväiden tunturimuodostumien välissä.
Kesänkijärvi on kirkasvetinen pieni järvi Ylläksellä, jonka monet retkeilijät ovat löytäneet lempipaikakseen. Sen ympärillä on hyvä maasto kulkea jalan tai vaikkapa pyörällä.
No, mutta me ollaan kesänkijärvi kierros jo aiemmin tehty, joten pirunkurun ponnistus kuulosti oikein hyvältä vaihtoehdolta.
Tänään on sitäpaitsi niin kaunis ja kirkas sää nähdä kauaksi.
Kesänkijärven laiturilla maisemia kuvatessani, siellä istui kaksi vanhempaa leppoisan tuntuista naisihmistä. He kertoivat, kuinka tänne samoihin maisemiin on joka vuosi pakko tulla uudestaan ja uudestaan. Ja niin se on. Maisemat ovat huikeita.
Naiset olivat ihmeissään kertoessamme aikeista lähteä patikoimaan koiran kanssa kesänkitunturin huipulle. Heidän mielestään reitti on liian hankala. Me kuitenkin uskoimme, että Muru pärjää ja kiitimme vain varoituksista ja lupasimme olla varovaisia.
Tunturia kiivetessä on aina pakko pysähtyä katselemaan maisemia myös taaksepäin. Koskaan ei tiedä, minkälaiset maisemat jättää taakse, jos katse on koko ajan vain ylös huipulle.
Vielä on matkaa edessä ennen tunturin huippua, mutta maasto on jo muuttunut vakaammaksi kulkea. Enään ei tarvitse olla niin valppaana turvautumassa myös käsiin kiivetessään.
Ylhäällä ollaan ja maisemat avautuvat täältä kauaksi. Niin kaunista, että.
Me jäätiin evästelemään tunturille. Löysimme mainion syvennyksen, johon on hyvä parkkeerata ja lepuuttaa jalkoja.
Täältä sitten aletaankin laskeutumaan tunturin toiselta puolelta hyvin merkityin opasteiden turvin.
Pirunkurun ponnistusreitin varrelta löytynee myös kaikki "palvelut" jos niitä kaipaa.
Kota-alueen jälkeen reitti muuttuu paljon selkeämmäksi ja helppokulkuisemmaksi. Minun mielestäni jopa tylsäksi. Tämä kuitenkin myös siksi, että täällä on myös pyörällä mahdollisuus kulkea. Onneksi ei saaneet tunturilaelle asti pyöräillä. Olisivat pyörän kumit kyllä kivimaastossa puhjenneetkin.
Pirunkurun ponnistus lähti kesänkitunturin juurelta aika jyrkkänä ylöspäin jo heti alkuunsa. Hyvin tuntureille tyypillistä kivikkoista maastoa kulkiessa eteenpäin rinne jyrkkenee ja kulku vaikeutuu. Eteen tulee kokonaisvaltainen kivikkoinen alue, joka enimmäkseen on erikokoisia irtokiviä.
Keskellä kulkee ikäänkuin sola, jota pitkin varmasti monet patikoijat ovat kiivenneet.
Meille sieltä kiipeäminen ei ollut mahdollista. Katsoimme parhaaksemme siirtyä hieman sivummalle, jossa on jonkin verran kiinteätä maastoa.
Me pysähdyimme sopivalle paikalle istahtamaan ja ihastelemaan.
Murukin jaksoi tosi hyvin. Ei ollut mitään ongelmaa. Se on niin taitava tassujen kanssa. Ainoastaan korkealla oleminen sitä hieman jännitti.
Vesi ja tunturilta löytyneet maukkaat mustikat maistuivat meille kaikille.
Täältä näki kauaksi.
Ehdin pohdiskelemaan ajatusta, jos ei koskaan näe vaivaa ja kiipeä ylöspäin askel askeleelta, välillä kiviin kompastellen, ei voi koskaan nähdä kauemmaksi tai laajemmin. Tässä tulee ihan voittajafiilis. On nähnyt vaivaa jonkin asian eteen. On saavuttanut jotakin itselle tärkeää.
Mutta, jos pyrkii ylöspäin ilman vaivannäköä, ikään kuin hissillä suorinta reittiä, ei psyykkiset lihakset ole vahvistuneet. Myrskyn tullen myös alas tullaan yhtä nopeasti, kuin ylöskin. Ei ole riittävästi vahva kestääkseen.
No, tätä ajatusta voi jalostaa myöhemmin.
Tuolla alhaalla kesänkijärvi on ja vastapäätä komeilevat tunturilaet ja kellostapuli.
Ei siksi, että olisin vallan pyöräilijöitä vastaan, itsekin pyöräilen paljon. Mutta, mutta...mielestäni pyörät eivät vaan tuntureille sovi.
tassut pystyyn
Reitin loppupuolella Muru tapasi hieman liian innokkaita koiraystäviä.
Yhteenvetona aivan mahtava reissu. Vankka suositus jos Äkäslompolo -Ylläs akselille rantaudut lomailemaan.
Levätään hieman ja jatketaan taas sitten uusin retkin.
t. caro, jyke ja muru
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos sinulle!