tervakosken laidunmaat

Etelään paluun jälkeen on ihan pakko lähteä fiilistelemään Tervakoskelaisia maisemia ja löytöjä luonnosta. Peurojen ja kurkien laidunmaat siintävät suoraan nenämme edessä.

Toukokuisen ilta-auringon paisteessa peurat käyvät syömään läheiselle pellolle. Läheisen metsän asukkaat uskaltautuvat esille turvallisille laitumille, jossa ihmiset eivät ole lähellä.

Yö aikaan nämä kaunissääriset valkohäntäpeurat tulevat jopa meidänkin piha-alueelle. Aamulla Muru-koira haistelee jälkiä, jotka johdattuvat talon takana sijaitsevaan metsään. Peurojen jätökset kelpaavat Murulle aamupalaksi. 

Yök! Sanon minä, mutta jotakin herkullista makua niissä täytyy olla.

Yksinäinen kurki-herra tallustaa pellolla etsiessään ruokaa. Jostakin syystä se on erottautunut muusta porukasta.

Nämä kyhmyjoutsenet viihtyvät kahdestaan.

Palokärki etsii puolisoa huudellen kovaäänisesti ja rummuttaen sähköpylvään päällä olevaa metallia nokallaan.

Täällä on muutenkin runsas kattaus lintuelimistöä. Kaikille tutut varikset, harakat, musta- ja laulurastaat, peipot ja talitiaiset pyörivät pihapiirissä. Kauempaa kuuluu käen kukuntaa ja kyyhkysen huhuilua.

Puhumattakaan oravista ja rusakoista. Onneksi tulppaanit saivat olla rauhassa ja kasvaa kaikkeen loistoonsa.

Käpytikka teki pesän meidän pihassa olevaan vanhaan kelottuneeseen omenapuuhun. Sitä ei vaan ole millään saatu kameran eteen kuvattavaksi. Ensin olin aivan ihmeissäni, mitä maahan on tulppaanien juurelle tullut, kunnes katsoin ylöspäin huomaten siistin reijän kelopuussa. Puun puruahan se vain on.

Kunnes koitti kaunis toukokuun päivä, jolloin innostuin laatoittamaan tulevan kasvihuoneen lattiaa. Olin hakemassa uusia tiilejä ja palatessani tikka uskaltautui laittamaan pään ulos kolosesta.

Hain kamerani hollille, josko saisin kuvattua lisää tätä ihmettä.

 

Siinä laatoitellessa alkoi kuulumaan sen kaltaista käskevää tikan ääntelyä, että päätin keskeyttää hommani ja menin kamerani kanssa tiilikasojen väliin kytikseen ajatellen, josko tikka haluaisi pesäänsä palata.

En ollut uskoa silmiäni, kun sain kärsivällisesti siinä odotellessa ikuistaa tämän kauniin käpytikan paluuta pesäänsä kelottuneeseen omenapuuhun.

Siellä se ensin kauempana kierteli ja kaarteli puu kerrallaan, kunnes uskalsi tulla lähemmäksi.

Tässä sitä tullaan vauhdilla.

Sinne tuo meni.

Itse innostuin niin valtavasti aiheesta, joten 

sorry, näitä kuvia tuli laitettua enemmänkin tänne postaukseen.

Toivon, että pesintä onnistuu ja saamme vielä nauttia poikasista.

Luoja tietää, vaikka kuvaajakin onnistuisi ikuistamaan uudet poikaset.

Kanadanhanhet ja valkoposkihanhet liikkuvat isoin parvin peltojen yllä. Jossakin niillä on lepopaikka olemassa. Jyke kertoikin, että hanhet tulevat usein Tervakosken alueelle hengailemaan joksikin aikaa, ennen kuin muuttomatkaavat määränpäähänsä.

Toukasta perhoseksi. Kaunis neitoperhonen ilahdutti päivää lennellen voikukasta toiseen syöden niiden mettä. 

Toukokuu on ollut kaikenlaisia luonnon ihmeitä täynnä. Kärsivällisyys on palkittu ja kuvaajana olen päässyt edes hieman niitä ikuistamaan.

Pieneksi kevennykseksi, "minä pelottelen täällä". Lieneekö täyttäneen paikkansa. Ainakin on ollut pilkettä silmäkulmassa, ken tämän keskelle peltoa on tehnyt.

Terassilla viilenevässä illassa kahvihetkestä nauttien 

ja lintujen viserryksiä kuunnellen. 

Mikäs tässä ihmispoloisen, 

elämän arkisista kohokohdista iloiten.

caro                                    

iloiten elämästä juuri nyt ja tässä
huomisesta ei kukaan tiedä.

toivoen, että kaunis luonto saa meidät kaikki

heräämään uuteen alkuun.

caro ja jyke