Ihanaa nostalgiaa keskellä Hämeenlinnaa.
Olipa kerran eräs kaunis toukokuinen kiirastorstain jälkeinen perjantai aamupäivä, kun tyttäreni soitti ja pyysi kanssaan illalliselle.
Koronarajoitukset olivat aika tiukat eikä pöytävaraustakaan vielä tehty.
Tiesin, että Hämeenlinnalainen Piparkakkutalo olisi meidän molempien mieleen.
Ei sillä, että tietäisimme mitään paikasta muuta, kuin somen kautta, jossa paikkaa on ylistetty. Mutta nyt some sai puhua ja kokeilimme onnea.
Varaus onnistui, kuin onnistuikin samalle illalle klo 19.00.
Piparkakkutalo lupasi olla tänään avoinna klo 17-20.
Niimpä laittauduin nätiksi ja lähdin Tervakoskelta ajelemaan kauniissa illassa kohti Hämeenlinnaa.
Kaunis portaikko ja tuloaula toivottavat ruokailijat tervetulleiksi ravintolaan.
Tytär siellä jo odottelikin kauniissa leningissään meille varatun pöydän äärellä.Pöytä oli varattu paikasta, jota ikkunat ympäröivät.
Kaunis näkymä ulos kirkkopuistoon sekä sisälle saliin.
Ajattelin, että kylläpä kannatti varata pöytä etukäteen. Muitakin ruokailijoita on jo paljon paikan päällä.
Aluksi ihmettelimme, missä tarjoilu oikein viipyy. Hyvin nopeasti saimme paikan, mutta ruokalistat puuttuvat. Aloin olemaan hieman hädissäni, sillä meillä on vain tunti aikaa ruokailla ja jos siitä ajasta joudumme kauan odottamaan, aika vain minimoituu entisestään.
Tämänkailtaisessa paikassa haluan ehdottomasti nauttia pitkään ruoasta sekä tunnelmasta.
Niinpä jouduin ruokalistoja kysymään.
Anteeksi pyydellen ruokalistat saapuivat ja siitä palvelu pelasi ystävällisesti ja loistavan ripeästi.
Ruoka-annokset olivat nautinto makuaistille.
Tunnelma syödessä oli levollinen. Ihmettelin, kun kenelläkään ei ollut kiire. Uusia ruokailijoita saapui vielä viime metreillä. Söin itsekkin hitaasti nautiskellen. Ajavat sitten ulos kun aika on, ajatuksin.
Tytär on päässyt Hämeenlinnan Visakampukselle opiskelemaan ja saimme samalla juhlia lukuvuoden päättymistä. Olen hyvin ylpeä hänestä.
Rauhassa söimme ja ajatuksia toisillemme kuulumisten kera vaihdoimme. Tarjoilijaamme tähystellen tuumasin käyväni tässä välissä naisten huoneessa.
Niin siisti ja kaunis. Lisäksi naisellinen.
Pöytään takaisin palatessani tapasin tarjoilijan matkalla ja hän lupasi tuoda kevyen laskun. Vaikka ravintola on oikein viimeisen päälle laitettu viihtyisäksi se ei näy lisäyksenä annosten hinnoissa.
Laskua maksaessani samalla tiedustelin ihmetystäni, joka vaivasi koko vierailun ajan.
Koronarajoituksiin suhteessa ravintoloiden aukioloaikoihin olikin juuri edellisenä päivänä tullut suotuisa muutos. Eli ravintolat saavatkin olla auki jopa kello 23.00 asti.
No eipä ihme, että ihmisiä on liikkeellä taas enemmän. Ja aivan turhaan "hermoilin" ennätetäänkö syödä lautasemme tyhjiksi ennen sulkemisaikaa.
Valitettavasti aukioloaikojen muutosta ei Piparkakkutalon sivuilla muistettu vaihtaa.
Loppu hyvin. Kaikki meni niin, kuin pitikin ja kaikesta jäi hyvä mieli.
Hieman miljöökuvausta ennen lähtöä.
Kiitos ihanasta illasta rakas tyttäreni.
Taas on yksi kaunis muisto sydämeen painettuna.
Joskus jotkut hetket ovat liian lyhyitä, mutta sitäkin rikkaampia.
Tämä oli yksi niistä.
💕
Ja niin päättyi onnellisesti tämä tarina.
kuvien ja tekstin kera t. caro
Voi, tätä lukiessa tuli ihan ikävä vastaavia hetkiä oman äidin/perheen kanssa. Äiti on nykyään hoitokodissa, ja hänellä on aika pitkälle edennyt alzheimer, joten meille ei enää tällaisia hetkiä tule. Isäni ja veljeni ovat myös menehtyneet, molemmat muutaman vuoden säteellä. Näitä hetkiä piti vähän itsestään selvänä aikoinaan. Nyt sen tajuaa, kuinka nopeasti kaikki lopulta katoaa! Hyvää alkanutta vuotta teille molemmille!
VastaaPoista