maahisia maisemia

Sitä useimmin tulee ajeltua enemmän juuri Muonion suuntaan kaupoille. Tänään ajattelimme tehdä poikkeuksen ja suuntasimmekin Kolariin. 

Ruokaostosten lisäksi meillä on tarkoitus retkeillä Kolarin ympäristössä. Mutta, mikään ei tuntunut hyvältä paikalta. Mitään hyvää paikkaa ei tuntunut löytyvän. Ajeltiin ja kierreltiin ja välillä karttaakin tutkittiin.

Se vain on niin, että monet hyvät paikat olivat tehty talvikäyttöön hiihtäjiä varten. Jokainen tie, mitä kokeiltiin, minne se vie, päättyi jonkun pihaan.

No me sitten vaan loppuviimein päätettiin ajaa Äkasjoelle ja jätimme auton pienemmän tien reunaan, mikä selkeästi on jotakin mökkialuetta. 

Meillä oli siis halu lähteä hieman seikkailemaan ja katselemaan uusia alueita, siksi emme asettuneet millekään selkeästi suunnatulle parkkialueelle, josta lähtisi joitakin tehtyjä reittejä.

Eväsreppu selkään ja matkaan. Ympäristö oli metsäistä hakkuualuetta, jossa on kuljettu moottorikelkalla ja joku suksillakin. Lähdimme suksien jälkiä seuraamaan tietämättä minne ne johtaa. Ainoastaan sen verran oltiin kartalla, että tiesimme kulkevamme Äkäsjoen lähellä.

Kyllä yllätys olikin suuri, kun saavuimme tämän tien näyttäjän kohdalle paikasta, ei mitään.

Joskus sitä on ihmeissään, kun vähän sokkona matkaan lähtee, että polku tuokin jonkun selkeän äärelle.

Aina ei elämässä tiedä, mitä se tuo tullessaan, mutta on uskallettava elää ja otettava uusia askeleita eteenpäin. 

Velhon kota tarjoaa kuntoilijoille ja muille matkailijoille hetken virkistystä. Ympäristö on ihanan lappimainen ja sanoisinko maahisen tunnelmallinen. Jos vähääkään mielikuvitus saa valtaa, voi kuvitella pikkuvelhojen ja muiden otuksien tarkkailevan sinua piiloistaan.

Tämä velhon näyttämä tie Äkäslompoloon vaikutti hyvältä reitiltä. Toinen reittimahdollisuus kävellen olisi tunturijärvelle, jonne matkaa tulisi piirua vaille kuusi kilometriä ( 6 km).

Valitsimme siis tämän veikeän velhon tien, joka kulkee metsän halki. Matkalla on ylä- ja alamäkiä sekä tasaista maastoa, kun hieman aukeammalle alueille tultiin. Maisemat on kauniita ja polku on tasaista. Hyvä sää on aina plussaa.

Reittiä saa kulkea myös fatbikella, joka tuo miinusta kävelijöiden kannalta.

Odotukset olivat kovat. Ajateltiin evästää määränpäässä, jonne oli matkaa velhon viitan osoittamat 3,8 kilometriä.

Jotenkin itse mielessäni kuvittelin meitä odottavan samantyyppinen levähdyspaikka, kuin lähtöpaikassakin on. 

Mitä vielä. Reitti päättyi tyhjän päälle. Ei sitten niin mitään. 

Ainoastaan maantie, jota pitkin olisi päässyt Äkäslompolon keskustaan. 

Meidän perässä tuli hiihtäjiä, jotka joutuivat ottamaan monoistaan sukset tässä kohtaa pois ja kävelemään tien reunaa pitkin loppu matkan. Hiihtolatuverkosto kulki hieman kauempana, mutta samansuuntaisesti kävelyreittiä myötäillen.

 

Siinä sitten oltiin aivan ymmyrkäisenä, kuin halolla päähän lyötynä. Muuta vaihtoehtoa ei ollut, joten palaamme samaa polkua pitkin takaisin. Reitin varrellakaan ei ollut mitään evästyspaikka mahdollisuutta.

Kiltisti siis takaisin Velhon kodalle. Kahvila itse oli mennyt jo kiinni. Meille se toki passasi hyvin, sillä halusimme nauttia omia eväitä.

Velhon kodan piha-alueelta löytyy apu hätään. Hirvaat ja vaatimet saavat omat kolonsa. Onneksi tämä on auki, vaikka kahvila onkin suljettu.

Kesäinen maisema ilahdutti ainakin vaatimien puolella. Valitettavasti kukkien tuoksu ei välittynyt sieraimiin asti.

Huokaus

Pakko myöntää, että minua kismittää useimpien pyöräilijöiden käyttäytyminen näillä luonto reiteillä. Heillä on sellainen luulo, että se on kävelijä, jonka täytyy väistää ja mieluummin penkkaan, ettei tarvitsisi yhtään vauhtia hidastaa.

Muutaman sellaisen jälkeen minä päätin kulkea polun reunassa hiljakseen, mutta varmasti silloin, kun pyöräilijä tulee paksuine renkaineen vastaan. Siinäpähän sitten hidastivat. Pakkokin, ettei osumaa tullut. Pyörän päältä onkin varmaan vaikeampi nousta pois?

Anteeksi. On vaan niin tarpeen joskus vuodattaa ikävätkin kokemukset ulos. 

Aina ei voi saada, mitä toivoo tai odottaa. Päivä oli kuitenkin meidän näköinen sellaisenaan ja tyytyväisinä lähdimme ajelemaan takaisin mökille.

Aika rientää liian nopeaa. Huomenna on Jyken etätyöpäivä. Onneksi nyt on vain kaksi työpäivää ja sitten saamme nauttia viikonlopusta.

Itselleni löydän varmasti puuhasteltavaa. Mökkiäkin tarttis varmaan siivota. 

Ai, niin ja uudelle porontaljalle pitäisi löytää näköisensä paikka. Sisustaminen ja uuden suunnittelu pitää mieleni virkeänä ja odotankin jo erilaista puuhapäivää.

Iloa sinunkin arkeesi

                 caro ja jyke   

Muru