torstai 29. huhtikuuta 2021

äkästääkö vai yllästääkö

Retkeilyn päämäärän valitseminen voi joskus olla vaikeeta. Meille on tärkeää, että voimme retkeillä yhdessä Murun kanssa. Turvallisuus korona aikana on myös kaiken a ja o. Onkin aivan hämmästyttävää, miten paljon ihmisiä onkaan liikkeellä. 
Mutta niinhän mekin olemme. Lomalla. No, tietenkin muutkin ovat täällä lomalla, missä saa olla luvan kanssa. Tai voi olla. Osa varmaan kirmailisi mieluummin lämpöisissä vesissä jos voisi.
Suuntasimme ajatuksemme Äkäslompoloon ja lähdimme ajelemaan sinnepäin.
Matkan varrella ajatus muuttui ja jatkoimme matkaa ihanaa maisemareittiä pitkin Ylläsjärvelle.

Jyke löysi kivan reitin, jonka voisi kulkea jalan. Se sijaitsi Ylläsjärven puolella.
Hei! Täällähän ne muutkin lomailijat ovat. Asuntoautoja ja vaunuja on liikkeellä runsaasti. Joillakin on vakipaikat asuntovaunualueella. Niitä taitaa olla useammilla keskuksilla ympäri Suomen.
Meiltä jää tämän loman aikana laskettelu suosiolla väliin. Ei oikein kiinnosta  jonotella tiiviisti muiden kanssa. Lähdemme siis väljemmille reiteille. 

Tuomikurun kierros

Tuomikurun kierros on noin kuusi kilometriä pitkä reitti, jonka voi kiertää kahta eri kautta. Me valitsimme kiertosuunnaksi kellon kierron mukaan myötäpäivään ja se olikin hyvä valinta maastoa ajatellen. Meillä oli lumikengät mukana, mutta matkan aloitimme jalan, koska maasto oli kovaksi tampattu.

Matka alkoi tasaisesti lievin nousuin Yllästunturin juurelta. Välillä tasamaastoa ja lopuksi jyrkempää nousua. Maasto vaikutti helppokulkuiselta muutenkin. Meitä vastaan ei tullut ketään, eikä kukaan meitä seurannutkaan. 
Ihanaa meidän puolestamme, mutta toisaalta ihmettelin, koska tämä on aivan huippu paikka, eikä matkakaan ole pitkä. Tuomikurun huipulle on siis noin puolet matkasta.




Tuomikurulta löytyy oikein hyvä levähdyspaikka. Kota, jossa voi grillata ja tarpeen tullen lämmitellä. Huussit meille jokaiselle ja puuliiteri.

Näkymät mitä parhaimmat.

Tästä lähdimme kulkemaan rinnettä alaspäin. Maasto oli ehkä hieman hankalampi ja jyrkempikin. Tarvitsimme toisinaan lumikenkiä, joten pidimme ne jalassa koko ajan. Muru pärjäsi mainiosti koko matkan ajan.

 Tuomikurulta laskeudutaan kahvikeitaalle. Vieressä menee latuverkosto. Täälläkin oli vain muutama ihminen tauolla. Itsekin jäimme syömään omia eväitä kodan läheisyyteen.
Kuukkeli tuli moikkaan meitä leivänmurusen toivossa. Se ei ollut läheskään niin arka, kuin mökin pihapiirin Kuukkelit.


Kahvikeitaalta voi ostaa kahvin tai mehun ja pullan jos omia eväitä ei ole matkassa. Läheltä löytyy myös huussi.
Tänne täytyy valitettavasti tulla kellon kanssa, sillä paikka sulkee ovensa jo viideltä iltapäivällä. Samalla myös huussin ovet laitetaan säppiin.


Levänneenä ja ympäristöä tutkineena on hyvä jatkaa matkaa eteenpäin. Loppumatka onkin täysin jalkain kuljettavissa. Ainostaan täytyy varoa fatbikella liikkuvia, sillä heillä on sama polku keitaalta Ylläsrinteille. 

Maski naamaan ja vessassa käymään ennen lähtöä. Joillakin maskin käyttö tuntuu vaikealta, joka sinänsä on harmi muita kanssakulkijoita ajatellen. Täällä on kuitenkin porukkaa ihan mistäpäin Suomea tahansa ja tartuntariski aina olemassa.
Jotkut turhautuvat maskin käyttöön. Mielipiteitäkin se jakaa.

Matkalla pysähdyttiin vielä Jounin Kyläkaupalla ruokaostoksilla. Pääsiäinen kolkuttaa ovella ja on kiva saada kaikki tarpeellinen ostettua ennen sitä. Ettei siis tarvitsisi enään pääsiäisenpyhinä käydä kaupassa. Jounin kauppa on hyvä ja monipuolinen ostospaikka. Joskin kallis. Vierestä löytyy myös Jounin liikekeskus, jossa yksityiset harjoittavat yritystoimintaa. Itse olen löytänyt sieltä poroaiheisen ulkoilupipon.

Onhan täällä paljon muitakin kauppoja. Ravintolatkin saivat juuri ennen pääsiäistä avata ovensa. Levin alue on kuulemma vielä pannassa suhteessa koronaan.

Poikkesimme myös veljeäni tapaamassa pikaisesti. Hän oli tullut Äkäslompoloon viettämään jo perinteeksi tullutta lomaa nuoruuden kaveriporukan kanssa. 

Kaunis retkeilypäivä on vaihtunut illaksi. Meillä on vielä tovi matkaa mökille. Onneksemme kelloja siirrettiin kesäaikaan juuri sopivasti. Niin ollen saamme nauttia valoisuudesta tunnin pitempään.

Huomenna laskeudutaan pääsiäiseen. On pitkäperjantai ja lepopäivä retkeilystä.

Ihana ajatus. Lepoa ja rauhaa. Hieman samoilua mökin lähellä. Suussasulavan valkosuklaakeksin napostelua hyvän kirjan äärellä.


Ihanaa on levätä Jeesus
sun jalkojen juurella.

Ihanaa on katsella Jeesus
sun kirkkautta.

Ihanaa on muistella Jeesus 
sun ristintyötä.

Ihanaa on ymmärtää Jeesus
sun hyvyytesi määrää.

Niin kaunis on elämä tää, elämä ihmisyyden.
Niin lohduttavaa ymmärtää, Jeesus täyttää tyhjyyden.

Elämä yhteydessä Jeesukseen
se riittää kantamaan ikuisuuteen.
Taivas on auki, sydän on täynnä,
Hänen rakkautensa ei koskaan häviä.
caro                              

Kaunista pääsiäistä juuri sinulle!
t. caro ja jyke










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos sinulle!

finnmari

  Matkalla Finnmarilaiseksi Aurinko alkoi paistamaan risukasaankin. Vihdosta viimein työrintamalla tapahtuu jotakin positiivista, sitten kes...