lomailu jatkuu etätyön merkeissä

 Onneksi saimme hieman pakkaslukemia vesisateen jälkeen ja maa näyttää kauniilta. 

Lunta on satanut hitusen verran lisää.

Lähdimme kävelemään joelle. Hieman saa varoa liukkaita kiviä astuessaan. Otan Jykestä kädelläni tukea.

Itselläni tuli laitettua jalkaan kengät, jotka eivät olleet tarkoitettu liukkaalle kelille. Onneksi Jykellä oli parempi pohjaiset kengät jalassa ja pysyimme näin molemmat hyvin pystyssä.

Koski on vielä avoinna ja jouduimme kiertämään yhdestä kohtaa, jossa puro virtasi uomaa pitkin koskeen. Uoma on liian leveä hypätäksemme sen yli.

Nousimme metsään päin puron suuntaisesti. Jää oli kauniisti kietoutunut oksien ympärille.

Maa natisi kohmeisena jalkojen alla, kun kävelimme puron uomaa pitkin etsiessämme uutta reittiä takaisin joelle.

Pakkanen oli huurruttanut kasvustoa todella kauniisti. Eihän siitä meinannut mitään tulla, kun piti kuvata lähes kaikkea kaunista, mitä ikinä keksi. Metsässä menikin uskomattoman pitkä aika pelkästään ihaillessa marraskuista huurretta ja kirpakkaa pikkupakkasta auringon säteinen siivittämänä.

Luonto voi olla todella kaunista.

Jossakin kohtaa käännyimme takaisin joelle ja vain ihastelimme. Joskus on hyvä olla hiljaa, vaikka toinen on siinä vierellä. Molemmat omissa ajatuksissaan.

Rauhallisen retken jälkeen tuntee olonsa latautuneeksi ja voimaantuneeksi. Etätyötkin sujuvat hyvällä fiiliksellä. Oma olo ja mieli on saanut levätä. 

Lunta satelee hiljakseen lisää. Huussissakin voi olla talven tunnelmaa, kun katselee kauniisti jäätynyttä huussin ikkunaa. Vaikka enhän sinne muuten halua jäädä pakkaskelillä fiilistelemään.

Seuraavana päivänä lähdimme Jyken aamuisen etätyöpäivän jälkeen samoilemaan lähimaastoon. Tällä kertaa lähdimme kulkemaan jälleen joen läheisyyteen, mutta toiseen suuntaan.

Päivä oli hieman venähtänyt ja kellokin tavoitti jo kahta iltapäivällä. Lievä hämäryyskin on jo saapunut. Aurinko kuitenkin välillä paistoi pilvien lomasta.

Tässä suunnassa jokea ollaan vähemmän kuljettu, koska aivan joen reunassa muutaman mökin jälkeen on lohestuspaikka, jonka yksityinen elinkeinon harjoittaja omistaa. Sieltä voi käydä vuokraamassa lohestusveneitä ym. tarvikkeita. Aina kesäaikaan paikalla käy useita kalastajia. Jotkut jopa yöpyvät siellä.

Muutenhan joen ranta on vapaasti kuljettavissa, eikä kukaan yksityinen sitä omista.

Nyt kaikkialla on aivan hiljaista. Niinpä lähdimme tutkimaan maastoa.

Metsässä sai välillä kahlata lumisessa sohjossa. Ja siellä täällä on pieniä puron uomia ja kosteikkoja, joita täytyi varoa, ellei halunnut kenkiään kastella.

Löysimme jonkun lähelle rantaa asettaman penkin, johon ajattelimme jäädä evästämään. Jyke laittoi pepunaluset meille suojaksi, ettei turhaan itseämme vilusteta lumisella penkillä.

Tätä kaunista maisemaa saimme siinä samalla ihailla.

Vasemmalla puolella pilvet varjostivat aurinkoa, kun taas oikealla puolella taivas oli jo hieman auennut.

Kun tämän kaltaisissa maisemissa saa oikein luvan kanssa tehdä etätöitä, niin mikä tämän parempaa paikkaa onkaan.

No, joo tästä toki voidaan olla montaakin mieltä. Joku tykkää merellisistä maisemista enemmän, mutta periaate varmasti on sama.

Ihminen pohjimmiltaan hakee itselleen rauhaa. Rauhaa sielulle, rauhaa mielelle.

Rauhallista ympäristöä, jossa aivot saa levätä. Levänneet aivot voivat taas työskennellä ja luovuus pääsee kukkimaan.

Ruuhkautuneet aivot ovat jumissa, eivätkä ne silloin työskentele kokonaisvaltaisesti.

Retki Kesänkijärvelle

Jyken viisi etätyöpäivää on onnistuneesti takana. Jyke sanoikin, että ihan hyvin akut olisivat kestäneet ainakin kaksi päivää lisää etätöitä tietokoneella. 

Nyt kun lähdemme autolla retkelle kohti Äkäslompoloa voidaan samalla ladata kännykät autossa.

Suunnitelma on lähteä kiertämään Kesänkijärvi ympäri. Autolle löytyi hyvä parkkipaikka ja lähdimme kierrokselle reppu täynnä lämmintä lisävaatetta sekä evästä. Tietysti aimo annos hyvää mieltä.

 

Täällä onkin muitakin lauantai retkeilijöitä, kuin me. Mutta ei liiaksi, onneksi.

Reitti kulki lähellä rantaa ja järven ympäröi Kesänki nimisiä tuntureita. Maasto on helppokulkuista. Välillä leveämmällä metsätiellä, mutta toisaalta maasto saattoi muuttua välillä hyvinkin kapeaksi. Näin marraskuun aikaan joutui myös varomaan liukkaita ja todella kosteita kohtia.

Kesänkijärvi on keskellä aarniometsää. Parkkipaikalta kulku Kesänkijärven laavulle on reitin helpoin pätkä. Emme jääneet laavulle, koska siellä on jo tarpeeksi patikoitsijoita evästämässä. Mieli olisi kyllä tehnyt jäädä nuotion ääreen istumaan, mutta löysimme kuitenkin toisen paikan pysähtyä.

Tämän virkistymispaikan terassille olikin vaikeampi päästä sen ympärillä olevien esteiden vuoksi, mutta ei suinkaan mahdoton tehtävä. Luukut oli jo laitettu kiinni. Ilmeisesti paikka on avoinna vain kesäisin. Meille terassi tarjosi tuulelta suojaisan paikan syödä eväitä. Olihan edessämme hieno näkymä Kesänkijärvelle.

Matka jatkui tästä rautapitkoksia pitkin syvempään metsään.

Taival on yllättävän haastava. Liukkauden sekä lumisohjon ja paikoin myös kosteuden aiheuttaman mutaisan maaston läpi käveleminen tuntuu jaloissa. 

Metsäpolku johti meidät tällaiselle aukiolle, josta viitta ohjasi meitä kulkemaan näille pitkospuille. Pitkospuut johdattivat meidät läpi Hormistonjänkän. Matka tuntui pitkältä. Muru parka ei uskaltanut itse kävellä vaan turvautui vuoroin meidän syliin kannettavaksi. Paikka oli märkä molemmin puolin, joten oli hyvä pysytellä pitkospuilla liukkaudesta huolimatta.

Hämäryys oli laskeutunut jo tänne alas, mutta tunturien huiput kylpivät vielä lievässä auringon valossa. Kännykkäkuvien laatu on valitettavan huono näin hämärässä, mutta huonosta valotuksesta ja huonosta kulkusäästä huolimatta, reitti oli patikoimisen arvoinen. 

Kesällä tästäkin retkestä voi ottaa enemmän irti ja käydä vaikkapa uimassa Kesänkijärvessä.

Olen ihastellut paljon sitä, miten eteeni on tullut sydämen muotoisia kiviä. Uskokaa tai älkää, mutta sattumia ei ole ja tänään meidän viimeisenä lomapäivänä bongasin tähän herkän sydämen suuressa männyn rungossa.

Illan tullen kävimme Muonionjoella fiilistelemässä ja heittämässä hyvästit. Tästä on melkein tullut jo traditio. Mökiltä ei voi poistua ennen tätä.

Nyt on hyvä mennä pehkuihin. Aamulla on aikainen herätys, aamupala, eväiden tekeminen ja mökin siivous valmiiksi seuraavaa kertaa varten.

Koskaan ei tiedä, milloin taas tänne päästään, mutta toivomme kevään koittaessa sen onnistuvan. 

Siis näkemisiin kaunis pohjolan maa. 

Kiitos myös sinulle matkaseurasta

Toivottavat  Caro ja Jyke.....tietysti myös Muru