etätöitä sähköttömässä mökissä retkeilyn lomassa

Onko parempaa paikka hoitaa etätöitä, kuin mökillä. Kaikkihan on mökillä tai jossakin, missä on väljempää. Paossa koronaa.

Etätyöhän on miltei pakollista, jos se suinkin vaan muuten on mahdollista. Jyke aloitti etätyöt huhtikuusta 2020 ja ne jatkuvat, luoja tietää kuinka kauan.

Miksi me ei mentäis mökille. Kukaan ei tarvitse meitä välttämättä juuri nyt fyysisesti. Ainoa mutta oli se, ettei Muonion mökissä ole sähköjä.

Niinpä Jyke aloitti suunnittelemaan, mitä kaikkea etätyö vaatisi. Ensinnäkin tarvitaan riittävän kestävät akut eli todella tehokkaat, jotta samalla voidaan ladata tietokoneen lisäksi puhelimet ja kenties muutaman kerran saattaisin tarvita rautaa hiusten muotoiluun. Ja kaikki mahdolliset akut ja vara-akut ladattiin tietysti valmiiksi. Se, kestävätkö kaikki akut suunnitelman mukaisesti on sitten toinen juttu. Jaa...ja autossahan voi aina hoitaa myös latauksen ajon aikana.

Suunnittelimme matkan viikon kestäväksi. Oli lokakuun loppua ja odotimme kovasti yhteistä lomailua ja töitä Lapin lumisissa maisemissa.

Näiltä sijoiltamme lähdimme aikaisin aamulla ihanan aamusumun siivittämänä kohti pohjoista. Auto jälleen kaikella varustuksella pakattuna ja tietysti Muru meidän mukana.

Lunta olikin mukavasti jo Kolarin korkeudella ja metsätie hyvin aurattu valmiiksi mökille asti. Lunta oli tullut jo kymmenen senttiä.

Ajopäivä oli lauantai ja meillä on vielä sunnuntai aikaa retkeillä.

Olostunturi

Lähdimme Olostunturille, koska se on meitä lähempänä oleva tunturi, eikä ajomatkaa tule liiaksi. Päivä oli pilvinen ja suojaisa. 

Tunturilla tosin tuuli jonkin verran. Lumi oli paikoin sohjoista ja astuessaan täytyi varoa, ettei astunut liian märkiin kohtiin. 

Kävimme evästämässä Olosvuoman laavulla, joka on suon reunalla. Maasto voi olla siellä hyvinkin vetistä. Laavu on hyvässä kunnossa ja plussaa siellä on huussi. Ainoastaan tulen tekeminen näin korona aikana oli kielletty ja periaatteessa koko laavukin suljettu.

Muuten Olostunturilla oli ihan hyvä kävellä ja yksi valaistu latukin valmiina. Lapland hotelli Olos oli myös avannut ovensa talvikaudelle. Olihan jo marraskuun ensimmäinen päivä.

Suunnittelimme päivämme niin, että Jyke hoitaa työtehtäviä aamusta neljä tuntia. Retkeilemme päivällä valoisaan aikaan ja sen jälkeen Jyke hoitaa työasioita vielä illasta neljä tuntia. Minä voin sitten puuhailla kaikkea mahdollista sinä aikana ja tehdä meille kaikki syömiset.

Muru on aina innokas apulainen. On sitten kyseessä minkälainen homma hyvänsä, se löytää oman paikkansa. Yleensä sylissä niin, kuin tässäkin kuvassa tai sitten muuten vaan makoilee lähellä.

 

Maanantaina koko Suomen yli kävi raju myrsky. Ja monesta paikkaa katkesi sähköt. Lapistakin lähti kaikki lumet vesisateen mukana. Vettä satoi koko päivän aivan kaatamalla.

Silloin oli oikein hyvää aikaa lukemiselle ja runojen kirjoittamiselle.

Myrskyävästä säästä kumpusi seuraava runo.

Ei suuntaa elämällä, tällä vain yksin istuskelen. 

Ei auta edes ulos menemällä, ikkunasta tuulta katselen.

Puut myrskyn riepottelemat, huojuvat tuulessa sen.

Sydän auki haavoilla, hiljaa kyyneleet poskelle valuen.

 

Miks taas tilanteessa tässä, ihminen parka onneton.

Kaikki taas menettämässä, korttipakka sortunut on.

Herra Jeesus autuas sinä, oletko olemassa kysellen?

Arasti pyydän apuasi minä, en jaksa yksin taistellen.

Sydän karrella kaiken menettäen, otan vastaan armosi suuren.

Ojennan käteni ymmärtäen, luonasi saan sydämen uuden.

Koska päivä oli kiireetön ja ulos ei haluttanut lähteä, ajattelin valmistaa elämäni ensimmäisen pizzan mökin puuhellan uunissa. Tein normaalin pizzataikinan ja kaulin sen laakeaan foliovuokaan. Päälle vihreää pestoa, tonnikalaa, paprikaa, tomaattia ja runsaasti juustoraastetta.

Olin tulet laittanut hellaan ajoissa niin, että uuni oli hyvin kuumentunut ennen kun laitoin pizzan uuniin. 

Jännityksellä jäin odottamaan valmistumisen kestoa. Itselläni ei ollut pienintäkään hajua siitä, miten kauan pizzan täytyy olla uunissa. Kaiken lisäksi uuni paistaa epätasaisesti, koska tulisija on hellan vasemmalla puolella ja uuni oikealla puolella.

Muutaman kerran kääntelin vuokaa uunissa ja reilun puolen tunnin kuluttua pizzan sanoisin olleen valmiina.

Hyvää tuo ainakin oli.

Retki Harjujärvelle

Seuraava päivä koitti aurinkoisena ja lämpöisenä. Lämpömittari näytti plus neljä astetta lämmintä (+4).

Myrky oli yön aikana siirtynyt ja jättänyt jälkeensä maassa lojuvia puiden oksia. Lumet olivat myös miltei lähteneet koko seudulta. Onneksi puita ei ollut kaatunut.

Meillä oli siis mahtava sää ulkoiluun ja Harjujärvi on vielä mukavan lähellä. Jyke ehti hoitaa aamun etätyöt ja minä pakkasin tarvikkeet eväineen mukaan. 

Harju on korkea ja kapeahko ja se luikertelee kahden järven välissä. Vasemmalle jää Iso Harjujärvi ja oikealle Pieni Harjujärvi. Harjulla on helppo kulkea ja jossakin kohtaa harju kapenee niin, että näkee molemmin puolin järveä.

Reitillä tuli ensimmäisenä vastaan Ison Harjujärven puolelta uudehko laavu ja kalastusvene. Sekä ohje- ja lupataulu kalastajille.

Me jatkoimme matkaa vielä eteenpäin ajatuksena päästä aivan kartan näyttämään saarekkeen päähän, jossa kerrottiin olevan myös laavu. Harjun tie kaartui oikealle ja meitä vastassa oli tämä opastaulu käyttökelvottoman rollaatorin kera. 

Tästä alkoikin leveät pitkospuut, jotka johdattivat retkeilijää Pieni Harjujärven rantaa pitkin. Pitkospuut olivat paikoin liukkaat eilisen sateen johdosta.

Koko matkan erkani pieniä laitureita pitkospuilta. Tämä paikka taitaa olla erityisesti kalastajien suosiossa. 

Pitkospuut johdattivat meidät hienolle paikalle, jossa on suuri laavu, oikein hyvä huussi ja puuliiteri. Näyttäisi siltä, että paikkaa hoidetaan hyvin.

Toimivat rollaattoritkin oli valmiina, jos jalat eivät kanna.

Pussaavat kahvipannut😘

Tähän ei vielä matkamme päättynyt. Pitkospuut kapenivat, joten meidän oli pakko jättää rollaattorit edelliselle laavulle odottamaan niitä tarvitsevia. Aivan mahtavan hieno ajatus huomioida vaikeastikin liikkuvat retkeilijät.

Tässä on meidän määränpää. Retkeilijän unelmapaikka. Aurinko vielä mukavasti lämmitti. Järven pinnalla oli ohut jääkerros, joka kimalteli auringon säteissä. Maa muutenkin oli sopivan kohmeista kävellä.

Siis, mikä paikka. Oi että, nyt kyllä harmitti, kun ei voitu jäädä yöksi. Ajankohta marraskuun alku ja keskellä viikkoa ei varmastikaan olisi muita tulijoita ollut. Ei tosin nähty ketään muita retkeilijöitä koko päivänä.

Täydellinen päivä ja paikka. Ilmassa vanhan ajan romantiikkaa.

Aurinko laskeutumassa mailleen on aika siirtyä ja palata takaisin mökille.

Kolme kokonaista päivää onnistuneesti takana. Virtalähteet ovat hyvin riittäneet, eikä tietoakaan siitä, etteikö koko etätyöloma voisi onnistua. 

Parisuhdettakin tulee hoidettua yhteisillä retkillä. Samalla kun havannoi luontoa, havannoi myös toisen fiiliksiä.

Onneksi Jykeltä luontuu hyvin tämän kaltainen päiväohjelma, eikä hän kuormitu siitä. Itse saan samalla omaa aikaa ja voin puuhailla omiani. 

Olin tilannut valokuvia yhteisiltä matkoiltamme ja hankkinut niille valokuvakehyksiä. Ajatuksena laittaa ne mökin yläkerran seinään muistuttamaan meitä siitä, miten paljon olemme jo kokeneet ja nähneet yhdessä. Halusin, että valokuvista näkyy erityisesti pohjolan kauneus.

Joella kävellessäni olen bongannut useita ihania kiviä ja kerännyt niitä itselleni.

Se, mikä on ollut yllättävintä on, että joelta on löytynyt monta sydämenmuotoista kiveä. Kivet olen halunnut ikuistaa valokuvin, mutta jättää ne paikoilleen.

Kenties joella kuljeskelee toisiakin ja he saavat myös ihailla luonnon muovaavia kauniita kiviä.

Itse koen sydänkiven nähdessäni Jumalan rakkauden ja huolenpidon. Hän on minun elämässäni mukana, missä ikinä kuljenkin.

Viikko jatkuu vielä uusilla maisemilla.

....tapaamisiin

caro, jyke ja muru