pohjoisen huiput

 

Ensin pikkuisen mietittiin lähdetäänkö Kilpisjärvelle ollenkaan ajamaan. Nimittäin uutiset paikan turismista tänä kesänä antoivat kuvan, että paikka on pahoin ruuhkautunut.

Elimme kuitenkin siinä toivossa, että pahin setti on jo ohi ja ainakin lapsiperheet ovat kotiutuneet lomilta. Onhan jo koulutkin alkaneet.

Joten, tuumasta toimeen.

Tärkeä seikka meille on se, että päivä on sateeton. Sillä ajattelimme tehdä pitkän patikointiretken mallan kansallispuistoon. Eli valitsimme retkipäivän sen mukaan, mitä sää ennuste lupaa.

Uskokaa tai älkää, tällainenkin päivä koitti, ettei Kilpisjärvelle luvattu sadetta. Eletäänhän jo syksyisiä hetkiä.

Tie Kilpisjärvelle on ajoittain kuoppaista. Kyllä siinä ajaessa saa hieman omaa nopeuttaan laskea, vaikka osittain satastakin ( 100 km/h ) saa kulkea. Maisemat ovat huikeat ja niitä kannattaakin ihailla matkaa taittaessa.

Me päätimme lähteä Malla-laivalla Kilpisjärveä pitkin Ruotsin puolelle. Malla liikennöi kesäkautena kaksi kertaa päivässä. Mikäli ainakin viisi henkilöä on matkaan lähdössä. No olihan meitä. Laiva on täynnä matkustajia ja kaksi koiraakin vielä mukaan mahtui. Laiva starttasi kello kolme iltapäivällä Kilpisjärven laiturista.

Siinä laivan seilatessa yhdeksän kilometriä ( 9 km ) järvellä Suomesta Ruotsiin, saimme aimo annoksen historia- sekä nykytietoutta alueesta. Tämä olikin hieno yllätys, että laivalla opas on mukana. Häneltä saatiinkin hyvät vinkit omaan reittisuunnitteluumme. Opas muistutti meitä myös varovaisuudesta maastossa kulkiessamme. 

Laiva pääsi hyvin Koltalahden satamaan ja tästä lähti patikointi käyntiin. Olimme ainoat, jotka jatkoivat matkaa takaisin Suomen puolelle jalan. Muut matkustajat palasivat takaisin laivalla.

Kuvauspaikka on Ruotsin puolelta Kuohkimajärvelle. Taustalla Norjan Parastunturi ja oikealla Suomen Iso Malla.

Maisemat aivan huippuhienoja. Mikään kamera, varsinkaan kännykän, ei kykene saavuttamaan kaikkea näkemää niin hienosti, kuin ihmissilmä.

Mallan luonnonpuisto

Reitti alkoi siis Mallalaivalta jalkautumalla. Kulkua kohti kolmen valtakunnan rajapyykkiä ja mallan luonnonpuistoa reunusti poroaitaus. Se näytti selkeästi suunnan, mihin on lupa mennä.

Kolmen valtakunnan rajapyykille on oma kulkunsa. Nyt siellä on kulkureitin kunnostaminen käynnissä. Aikovat vaihtaa hienot pitkospuut metallisiin. Täällä kannattaa ehdottomasti käydä.

Kolmen valtakunnan rajapyykille, joka sijaitsee Goldajärven rannalla voi tulla myös toista kautta, Mallan luonnonpuiston toiselta puolelta, jonne meidän matkamme vie tästä eteenpäin.

 Nyt ollaan siis Suomen puolella. Mallan luonnonpuiston alueella.

Tämä lienee jokin vanhempi rajapyykki vuodelta 1764.

Hyvin merkitty reitti johdatti patikoijat eteenpäin. Poikkesimme tältä polulta hieman oikealle. Siellä on Kuohkimajärven autio- sekä varaustupa aivan huippupaikalla.

Kävimme katsastamassa autiotuvan ja sen palvelut. Kaikki tarpeellinen löytyy. Varaustupa onkin väliaikaisesti varattu rajapyykin reittiä kunnostaville työmiehille.

Kaunis Kuohkimajärvi ympäristöineen.

Rajapyykiltä alkureitti kulki aivan Norjan rajan tuntumassa.

Ylväs Parastunturi Norjan puolella.

Nämä pitkospuut veivät meidät suht tiheään koivumetsään. Polku kulki ylöspäin, eikä haastavilta tilanteilta vältytty. Polku on kapea ja kivikkoinen ja reitillä on ajoittain kosteikkoja, jotka piti varoen joko kiertää tai ylittää. 

Täytyy sanoa, että Muru oli meistä kyllä paras ketteryydessään ja tilanne tajussaan. Sillä ei tuntunut olevan mikään ongelmana. Me kun mietittiin reittiä, niin se jo meni menojaan.

"Metsäisen" reitin jälkeen avautuukin aivan erilainen maisema taas kulkijalle.

Tässä kohtaa "metsä" on taakse jäänyt. Kuinka taas saan huomata ja havaita saman asian. 

Kun ihmisenä joutuu välillä tarpomaan metsässä tai pimeässä laaksossa, jossa ei eteenpäin näy. Askel tuntuu raskaalta. Mieli on maassa. 

On sellainen tunne, ettei millään pääse eteenpäin tai ei mistään tule yhtään mitään. Ja sitten kuitenkin saa huomata, että askel on taittunut omista huonoista fiiliksistä tai ikävästä elämän tilanteesta huolimatta.

Saa huomata, että synkänkin elämän jakson jälkeen näkee taas kauemmaksi. 

Elämä sittenkin kantaa ja antaa parastaan. Kuten nämä huippu upeat maisemat täällä.

Ei ikinä uskoisi tunturilla kävellessään, kuinka monipuolinen maisema ja maasto täällä voi olla.  Siksi juuri rakastankin tuntureita.

Seuraavaksi edessämme on virtaava tunturipuro, josta opas kertoi saavan raikasta juomakelpoista vettä. Ensin tankattiin tyhjennetyt pullot ja sitten aloimme miettimään, mistä parhaiten puron ylittäisimme. Puro nimittäin haarautuu ja sitten joutuukin ylittämään kaksi puroa.

Nälkäkin jo alkoi tulemaan.

Kyllähän se evästyspaikkakin eteen tuli vieläpä istumapenkin kera.

Ja mikäs tässä syödessä maukasta kylmäsavulohileipää kahvikupposen kanssa. Katsellessa tunturimaisemia ja luonnon ihmeitä. 

Jalat saivat hetken levätä ja kaikki aistit avoinna otimme vastaan kaiken hyvän, mitä hetki meille tarjosi.

Evästyspaikalta kuljimme vielä jonkin matkaa, kunnes saavuimme Kitsiputoukselle. Se lähtee Isolta Mallalta ja laskeutuu alas jonnekin. Putouksen sanotaan olevan Suomen korkein.

Videopätkä putouksesta

Putouksen läheisyydessä maasto on taas osittain hankalaa isojen ja pienien irtokivien johdosta. Varovaisuutta tarvitaan astuessaan eteenpäin. Onkin hyvä ensin pysähtyä katselessaan maisemia, sillä kompastumisen tai loukkaantumisen vaara on mahdollinen. Tässä kohtaa Murukin pyysi kantoapua.

 

Kuvat eivät tosin pahimmista paikoista ole kuvattu, sillä ymmärräthän, katseeni oli jaloissani.

Matkan varrelta löysimme tällaisen korsun. Paikalla ollut opaste kertoi sen olevan vuonna 1944 sodan aikana, ilmeisesti suomalaisten sotavankien tekemä korsu. Kurkkasimme sisälle ja se on ihan kelvollinen. Ehdoton kielto on, ettei siellä saa yöpyä. Enpä tiedä miksi.

Kello on jo paljon. Tarkoittaa sitä, että on ilta. Meitä vastaan tulee useampikin pari tai jopa porukka. Joillakin on selvästi yöpymiseen tarkoitettua varustetta mukana.

Kappas, tunturit keräävät ihmisiä luokseen. Taas jouduin miettimään, pitäisikö minun sittenkin uskaltaa tuon Jyken kanssa yöpyä tunturissa. Jyke nimittäin haluaisi ja kovasti.

Mallan luonnonpuisto sen kaikkine rikkauksineen on vaan mahtava paikka. Älä missaa käyntiä jos näillä seuduilla olet lomailemassa.

Siilasjoki laskeutuu kauniisti Siilasjärvestä Kilpisjärveen.

Murulle viimeisin haaste on isoin. Siilasjoen kohina ylittävän sillan alla on pelottava. Siinä kantoapua tarvittiin.

Minulle taas haastavin matka on kulkea tien vierusta pitkin. Tämä matka Pikku Mallan juurelta Kilpisjärven rantaan, jossa automme odotti, tuntui järkyttävän pitkältä ja kovalta jalkoihin. Olihan meillä takana toistakymmentä kilometriä taivallusta jalan.

Mielessäni vain ja ainoastaan pizza. Rukoilin matkan aikana, että ehtisimme Kilpisjärven retkeilykeskukseen ajoissa. Kilpailin aikaa kellon kanssa. Tiesin, että se suljetaan ilta kymmeneltä. Keittiö on jo mennyt kiinni, mutta elin siinä toivossa, jotta pizzani saisin.

Ja tiedätkö sain, mitä rukoilin. Mahtava tunne nälkäisen ihmisen.

Tässä, Saanan jylhän profiilin juurella saimme pizzamme syödä.

Kello läheni puoltayötä ja me kaarsimme auton kohti omaa suloista mökkiä. Yllättävän paljon matkalaisia vielä vastaa tuli. Oikeastaan, eihän lomalla tarvitse olla kiire. Suomen suvi on loppumetreillä, mutta valoisuus täällä käsivarren tuntumassa on parasta, näin tien päällä ollessa.

mitä parhainta oman näköistä seikkailua sinulle

toivottaen caro, jyke ja muru

kuvat ja tekti: caro